Luku 1
*(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja viittoo kädellään ympäröivää vehreyttä. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu, eikö tunnu siltä, että astuimme juuri oven läpi toiseen maailmaan? Täällä Kakkospihalla kaupungin kiire ja tuo jatkuva asfaltin humina vaimenevat, ja tilalle tulee tämä pehmeä, lähes harras hiljaisuus. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehtien läpi ja miten ilma tuntuu täällä viileämmältä, kosteammalta? Tämä ei ole vain tavallinen viheralue tai huoltopiha, vaan se on kaupunkimme hengitysaukko. Tällaiset piilotetut puutarhat ovat kuin kaupungin muistiautomaatteja; ne säilyttävät tunnelman ajalta, jolloin elämän tahti oli hitaampi ja luonto oli läsnä jokaisessa korttelissa, ei vain tarkasti rajatuissa puistoissa.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, tässä maaperässä lepää kerroksittain historiaa. Kakkospihan kaltaiset alueet olivat aikanaan usein välttämättömiä työtiloja tai pieniä hyötypuutarhoja, joista kaupunkilaiset hakivat ravintoaan ja rauhaa. Kuvitelkaa tähän kohtaan sata vuotta taaksepäin: täällä ei ehkä ollut näitä koristepuita, vaan perunoita, sipuleita ja kenties muutama kissa, jotka pitivät huolta rottapopulaatiosta. Täällä on käyty keskusteluja, joita ei haluttu naapuruston kuulevan, ja täällä on levätty raskaan työpäivän jälkeen. Tämä maa on imenyt itseensä vuosikymmenten saatossa kaupungin muutoksen, sodat ja jälleenrakennuksen. Jokainen juuri, joka täällä kasvaa, kietoutuu ehkä vanhaan perustukseen tai hylättyyn putkeen, muistuttaen meitä siitä, että kaupunki on jatkuvassa liikkeessä, mutta luonto ottaa aina lopulta takaisin oman tilansa.
Tämän pihan ympärillä liikkuu kuitenkin myös tiettyjä tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Kakkospiha on toiminut eräänlaisena "neutraalina vyöhykkeenä". Sanotaan, että täällä, näiden puiden suojassa, on sovittu sopimuksia ja tehty kauppoja, jotka ovat vaikuttaneet kaupungin kulkuihin, mutta pysyneet täysin salassa viranomaisilta. Jotkut uskovat, että pihan vanhin puu on nähnyt asioita, joita ei saisi kertoa ääneen, ja että se toimii eräänlaisena vartijana. Onko kyse vain urbaaneista legendoista? Ehkä. Mutta kun seisoo täällä yksin hämärän aikaan, on helppo uskoa, että seinien ja lehtien välissä asuu jokin näkymätön läsnäolo, joka muistuttaa meitä siitä, ettei kaikki historia ole kirjoitettua tekstiä, vaan osa tunnelmaa ja intuition tuntemuksia.
Nyt, kun olette tunteneet tämän paikan sielun, haluan teidät tekemään yhden asian ennen kuin jatkamme matkaamme. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuunnelkaa. Älkää kuunnelkaakoon autoja, vaan sitä pientä rätinää ja huminaa, joka kuuluu vain täällä. Tunne, miten tämä pieni vihreä saari suojelee teitä. Kun avaatte silmänne, huomaatte, että näette tämän pihan eri tavalla kuin viisi minuuttia sitten. Se ei ole enää vain Kakkospiha, vaan elävä aikajana. Olkaa hyvä ja seuraatte minua, siirrymme nyt takaisin kaupungin sykkeeseen, mutta ottakaa tämä rauhan tunne mukaan matkan jatkoon.
