Kostinpuisto

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään ympäröivää metsää. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Se on sellaista kosteutta, joka tuntuu kantavan mukanaan vuosisatojen takaisia tarinoita. Tervetuloa Kostinpuistoon. Täällä, kun kaupungin melu vaimenee ja männyt alkavat kuiskailla, me astumme tavallaan aikakoneeseen. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehvästön läpi? Se luo tähän metsään lähes kirkkomaisen tunnelman. Tämä ei ole vain kasa puita ja polkuja, vaan elävä arkisto. Täällä luonto on ottanut takaisin alueita, joilla ihminen on kerran kulkenut, rakentanut ja unelmoinut. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa, että kaikki nykyajan äänet katoavat. Mitä te kuulette? Te kuulete maan hengityksen ja historian kaiun. Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, niin Kostinpuiston kaltaiset alueet ovat olleet elintärkeitä kaupungin kehityksessä. Ennen kuin meillä oli moderneja puistoja, nämä metsäiset vyöhykkeet toimivat kaupungin keuhkoina ja usein myös hyötyalueina. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu polttopuita ja rakennusmateriaaleja kaupungin ytimeen. Mutta kyse ei ollut vain raaka-aineista. Nämä metsät olivat myös turvapaikkoja. Kun kaupungissa on vallinnut levottomuus tai tautiepidemiat, tällaiset syrjäisemmät puistot tarjosivat hengähdyspaikan ja eristykseen sopivia nurkkia. Historioitsijan silmin katsottuna jokainen kivi ja vanha puunrunko voi olla merkki jostain kadonneesta rakennuksesta tai vanhasta rajakivestä. Täällä on kohdattu salaa, täällä on suunniteltu ja täällä on kenties itketty menetetyksiä aikoja. Alue heijastaa sitä jatkuvaa kamppailua, jota ihminen on käynyt luonnon kanssa: yritystä kesyttää ympäristö, ja luonnon lopullista voittoa, kun se kietoo kaiken sammaleen alle. Mutta kuten jokaisessa vanhassa metsässä, myös täällä on omat salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on aina liikuttanut tarinoita näkymättömistä asukkaista. Sanotaan, että Kostinpuistossa on kohtia, joissa aika ei kulje lineaarisesti. On kerrottu tarinoita vaeltajista, jotka ovat eksyneet polulta vain huomatakseen olevansa paikassa, joka näyttää tutulta, mutta tuntuu vieraalta. Jotkut puhuvat metsän hengistä, jotka vartioivat puiston rauhaa ja karkottavat ne, jotka tulevat tänne vain tuhoamaan. Onko kyse vain kansanperinteestä vai onko tässä ympäristössä jotain sellaista, mitä tiede ei pysty selittämään? Minä olen viettänyt täällä vuosia, ja myönnän, että joskus hämärän laskeutuessa, kun tuuli puhaltaa juuri oikeassa suunnassa, voi tuntea selässään katseen, vaikka olisi täysin yksin. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Nyt me jatkamme matkaamme vielä hieman pidemmälle, mutta pyydän teitä tekemään yhden asian. Kun kuljemme eteenpäin, älkää vain katsoko maisemia, vaan yrittäkää kuunnella. Etsikää se kohta, jossa tunnette olevanne osa tätä suurta ketjua. Kostinpuisto ei ole vain kohde, se on kokemus. Kun lopulta poistumme täältä ja palaamme asfaltin ja betonin maailmaan, viekää mukananne pieni pala tätä hiljaisuutta. Muistakaa, että jokainen askel, jonka otamme tänään, on askel jonkun toisen historian päällä. Olkaa varovaisia, kun astutte, sillä metsä muistaa kaiken. Mennäänpä, katsotaan mitä seuraava mutka meille paljastaa.