Setälänpuisto

(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja viittoo ryhmää seuraamaan mukanaan. Ääni on lämmin ja kutsuva.) Katsokaapa ympärillenne. Hengittäkääpä nyt kunnolla sisään tätä kosteaa, vehreää ilmaa. Tervetuloa Setälänpuistoon. Moni meistä kävelee täällä vain läpikulkuun, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, huomaa, että tämä paikka ei ole vain kokoelma puita ja polkuja. Täällä on sellaista hiljaista, lähes hartaata tunnelmaa, joka saa ajan tuntumaan erilaiselta. Huomaatteko, miten kaupungin melu vaimenee lähes välittömästi, kun astumme syvemmälle lehvästön suojaan? Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on kuin elävä museo, joka kätkee sisäänsä kerroksia menneisyydestä. Tänään me emme vain kävele, vaan me sukellamme historian ja luonnon liittoon. Kun katsomme näitä vanhoja puita, on hyvä muistaa, että kaupunki on kasvanut tämän puiston ympärillä. Ennen kuin täällä oli virallinen puistoalue, nämä maat olivat osa laajempaa maaseutumaisemaa, jossa ihminen ja luonto elivät tiiviissä, joskus raa'assa vuorovaikutuksessa. Täällä on viljelty maata, täällä on kuljettu vanhoja polkuja pitkin, jotka yhdistivät kyliä ja taloja kauan ennen asfalttiteitä. Setälän nimi kantaa mukanaan muistoa ihmisistä, jotka raivasivat tätä maata ja rakensivat elämäänsä tänne. On kiehtovaa ajatella, että samasta maasta, jolla me nyt seisomme, on noussut aikanaan satoja kiloja perunoita ja viljaa. Historian ironia on siinä, että nyt me arvostamme täällä juuri sitä villiyttä ja rauhaa, jota esi-isämme kenties yrittivät karsia pois tehden maasta hyödyllistä. Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa puistossa on omat salaisuutensa. Täällä Setälän puistossa liikkuu tarinoita, jotka eivät löydy virallisista historiankirjoista. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti hämärän laskeutuessa, raja nykyhetken ja menneisyyden välillä ohenee. Jotkut paikalliset kertovat kuulleensa kaukaisia ääniä – kenties vanhan ajan työmiehiä tai puiston varhaisia vierailijoita – jotka kuiskaavat tuulessa. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jotain sellaista, mitä me emme vain pysty selittämään? Ehkäpä luonto itse toimii arkistona, joka tallentaa jokaisen täällä kävelleen askeleen ja jokaisen täällä käydyn keskustelun. Se on puiston oma mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain viheralueen. Nyt kun olemme kulkeneet tämän pienen matkan, haastan teidät tekemään yhden asian. Kun jatkatte matkaanne puiston halki, älkää vain kävelkö. Etsikää silmillänne jokin yksityiskohta, joka näyttää siltä, että se on nähnyt sato vuotta: kenties sammaloitunut kivi tai puun runko, joka on kiertynyt oudosti ajan myötä. Pysähtykää sen äärelle ja miettikää, mitä se kertoisi, jos se osaisi puhua. Kiitos, että kuljette tänään kanssani tämän historiallisen polun. Nauttikaa rauhasta, kunnioittakaa luontoa ja muistakaa, että jokainen askel täällä on askel historiassa. Olkaa hyvät, jatkakaa matkaa omaan tahtiinne.