Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy kirjaston eteen, katsoo ryhmää lempeästi ja elehtii kädellään kutsuen heitä lähemmäs. Äänisävy on kutsuva, rauhallinen ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä, kaupungin sykkeessä, me seisomme paikan edessä, joka on paljon enemmän kuin vain hyllyjä täynnä kirjoja. Diakonia-ammattikorkeakoulun kirjasto on kuin hiljainen ankkuri keskellä modernia kiirettä. Kun astumme sisään, huomaatte heti, kuinka kaupungin melu vaimenee ja vaihtuu sellaiseen erityiseen rauhaan, jota löytyy vain paikoista, joissa tieto ja välittäminen kohtaavat. Täällä ilmassa on jotain sellaista, mikä ei näy silmin, mutta tuntuu iholla: se on vuosisatojen mittainen perinne ihmisyyden kunnioittamisesta. Tämä ei ole pelkkä opiskelutila, vaan se on tiedon pyhättö, jossa jokainen sivu ja jokainen pöydän kulma kantaa mukanaan tuhansien opiskelijoiden toiveita ja ponnisteluja.
Jos menemme historian syvyyksiin, meidän on ymmärrettävä, että tämä paikka ei syntynyt tyhjiöstä. Diakoniatyö ja sen koulutus juurtuvat syvälle pohjoismaiseen sosiaalihistoriaan, aikaan, jolloin yhteiskunnan heikoimpien auttaminen oli kutsumus ja elämäntapa. Kaupunki on rakentunut näiden arvojen ympärille, ja kirjasto on toiminut tämän kehityksen älyllisenä sydämenä. Mietikää niitä aikoja, kun tietokoneita ei ollut ja jokainen diagnoosi, jokainen hoitomenetelmä ja jokainen eettinen pohdinta piti etsiä raskaista, nahkakantisista teoksista. Nämä seinät ovat todistaneet sen, miten hoitotyö muuttui hyvän tahdon teoista tieteelliseksi ammattikunnaksi. Täällä on pohdittu, mitä tarkoittaa olla ihminen ja miten kohdata toinen ihminen hänen haavoittuvimmassa hetkessään. Jokainen hylly on osa tätä jatkumoa, silta menneisyyden kokemuksen ja tulevaisuuden innovaatioiden välillä.
Mutta tiedätteksin, jokaisessa vanhassa oppilaitoksessa on omat salaisuutensa. Täällä kirjaston hämärissä nurkissa liikkuu tarinoita ”hiljaisista tuntureista” – niistä opiskelijoista, jotka viettivät täällä lähes kokonaisia vuorokausia, uppoutuneena teksteihin niin syvästi, etteivät he huomanneet maailman ympärillään muuttuvan. Sanotaan, että jos pysähtyy täysin hiljaiseksi tiettyjen hyllyjen välissä, voi melkein kuulla kuiskausten kaikua menneiltä sukupolvilta, jotka etsivät vastausta johonkin mahdottomaan kysymykseen. On myös urbaani legenda siitä, että kirjaston arkistoissa säilytetään muistiinpanoja, jotka eivät ole koskaan päätyneet painoon, mutta jotka sisältävät viisautta, jota ei voi opettaa oppikirjoista. Se on sellaista hiljaista tietoa, joka siirtyy vain sydämestä sydämeen, ja kirjasto on toiminut tämän näkymättömän viisauden säilytyspaikkana.
Nyt, kun me olemme tässä hetkessä, haluan haastaa teidät. Kun astutte sisään, älkää vain katsoko kirjoja, vaan tuntekaa se vastuu ja se myötätunto, joka tähän tilaan on tallentunut. Mietikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tällaiselle paikalle. Historian hienoin puoli on se, ettei se ole vain jotain, mikä on tapahtunut, vaan jotain, jota me jatkamme juuri nyt. Ottakaa hetki aikaa hengittää, vaeltelkaa hyllyjen välissä ja anna tämän paikan rauhan laskeutua ylleenne. Tervetuloa tutustumaan paikkaan, jossa tieto muuttuu huolenpidoksi.