Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiden katveeseen, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi ja viittooa ympärilleen.)
Katsokaapa ympärillenne. Tunnutteko tekin sen, kun kaupungin melu alkaa vähitellen haihtua ja korvautua tuon syvän, vihreän hiljaisuuden kanssa? Tervetuloa Korpinpuistoon. Täällä, näiden suurten puiden siimeksessä, ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin se olisi paksumpaa, täynnä muistoja. Kun me astumme tänne, me emme vain kävele metsäpolulla, vaan me astumme eräänlaiseen aikakoneeseen. Korpinpuisto ei ole vain kasa puita ja pensaita, vaan se on kaupungin keuhkot ja samalla sen hiljainen arkisto. Täällä luonto on ottanut takaisin tilan, mutta se on jättänyt jälkeensä vihjeitä siitä, mitä täällä on joskus tapahtunut. Kuunnelkaa tuulta lehvissä, se kertoo tarinoita, jos vain osaamme pysähtyä kuuntelemaan.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, meidän täytyy tajuta, että tämä alue ei ole aina ollut näin villi. Ennen kuin tästä tuli virallinen puisto ja virkistysalue, täällä on kohdannut ihminen ja erämaa tavalla, joka on tyypillistä suomalaiselle kaupunkihistorialle. Täällä on kuljettu polkuja, jotka ovat yhdistäneet kyliä ja tiluksia kauan ennen kuin asfaltti peitti maan. Alueen nimi, Korpi, viittaa juuri tähän alkuperäiseen luonteeseen: karuun, mutta rikkaaseen metsään, joka tarjosi suojaa ja raaka-aineita. Kun kaupunki alkoi laajentua ja rakentua ympärille, Korpinpuisto jäi eräänlaiseksi saarekkeeksi. Se on säilyttänyt palasen siitä maailmasta, jossa ihminen eli symbioosissa metsän kanssa. Täällä on kenties hakattu polttopuita ja kerätty marjoja sukupolvi toisensa jälkeen, ja jokainen näistä vanhoista puista on nähnyt, kuinka ympäröivä maailma on muuttunut hevoskärryistä sähköautoihin.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin, vaan jotka kulkevat kuiskausten muodossa. Sanotaan, että Korpinpuiston syvimmät kolot ja sammalikot kätkevät sisäänsä muistoja, jotka eivät halua tulla löydetyiksi. On kerrottu tarinoita hylätyistä poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartasta, ja paikallislegendat vihjaavat, että täällä on joskus kohdattu olentoja, jotka eivät ole kotoisin meidän maailmastamme. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta kun hämärä laskeutuu ja puut alkavat heittää pitkiä, vääristyneitä varjoja, on helppo uskoa, että puisto hengittää. Se on kuin elävä organismi, joka vartioi omia salaisuuksiaan ja päästää vain tarkoitukseen tulleet näkemään sen todellisen kasvonsa.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme syvemmälle, haluaisin, että te kokeilette jotain. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa, että kaikki rakennukset ympärillämme katoavat. Kuulkaa vain veden liplatus ja lintujen kutsu. Tunnustakaa se rauha, jonka vain vuosisatoja vanha luonto voi antaa. Korpinpuisto muistuttaa meitä siitä, että vaikka maailma kiirehtii eteenpäin, on olemassa paikkoja, joissa aika pysähtyy. Toivon, että vietätte täällä hetken vain olemalla, hengittämällä syvään ja antamalla metsän puhua teille. Kiitos, että kuljitte tänään kanssani tämän historiallisen polun. Olkaa varovaisia askeleissanne, mutta pitäkää sydämenne avoinna kaikelle sille, mitä tämä puisto haluaa teille kertoa.