Luku 1
*(Opas pysähtyy oven eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja laskee äänensä hieman, ikään kuin kertoen salaisuutta. Hän elehtii kädellään kutsuen kaikkia lähemmäs.)*
Katsokaapa tätä ovea. Hengenvetämättömän hiljainen katu, mutta tämän seinän takana sykkii jotain, mikä on kestänyt aikaa paremmin kuin useimmat täällä kaupungissa olevat kivitalot. Tervetuloa Oluttupa Viva Mariaan. Tunnetteko te jo sen tuoksun? Se ei ole vain mallasta ja humalaa, vaan se on pölyistä historiaa, vanhaa puuta ja satojen tuhansien keskustelujen jättämää jälkeä. Kun astumme sisään, unohdakaa hetkeksi nykyajan kiire ja älypuhelimet. Täällä kello ei tikitä samalla tavalla. Täällä valo on hämärää, kalusteet ovat kuluneita juuri oikeista kohdista, ja jokainen nurkka tuntuu kuiskaavan tarinoita niistä, jotka ovat täällä istuneet ennen meitä. Tämä ei ole vain ravintola, tämä on aikakone.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin Viva Maria ei syntynyt tyhjiöstä. Se on osa sitä urbaania kudosverkkoa, jossa kauppiaat, käsityöläiset ja sataman työläiset kohtasivat. Ajatelkaa aikaa, jolloin oluttupa oli kaupungin tärkein sosiaalinen solmukohta, eräänlainen epävirallinen uutistoimisto. Täällä ei vain juotu, täällä sovittiin kauppoja, suunniteltiin kapinoita ja jaettiin kuulumisia kaukaisista maista. Viva Marian seinät ovat nähneet maailman muuttuvan ympärillään; ne ovat kestäneet sodat, talouskriisit ja muotivirrat, mutta itse ydin on pysynyt samana. Se on ollut turvasatama niille, jotka arvostavat laatua ja rauhaa. Arkkitehtuuri itsessään kertoo tarinaa ajasta, jolloin rakennukset tehtiin kestämään ikuisuuksia, ja jokainen puinen palkki on kantanut mukanaan sukupolvien painon.
Mutta kuten jokaisella kunnon oluttupalla on, myös Viva Marialla on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Paikallisten keskuudessa kuiskataan, että täällä on kulkenut vierailijoita, joita ei virallisiin historiakirjoihin merkitty. Ehkäpä joku tunnettu taiteilija tai salainen diplomaatti on istunut tuossa takakulman pöydässä, kätkien kasvonsa sanomalehden taakse samalla kun hän on siemaillut tummaa olutta. Sanotaan, että jos kuuntelee tarkkaan hämärimmän tunnin aikaan, voi kuulla vaimeaa naurua ja lasien kilinää vuosikymmenten takaa. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko paikalla sellaista sielua, jota ei voi selittää pelkällä historiatieteellä? Minusta se on juuri se taika, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se on mystiikkaa, joka syntyy, kun ihminen ja paikka sulautuvat yhdeksi.
Nyt, kun olemme valmistautuneet henkisesti, ehdotan, että astumme sisään. Mutta tehkäämme sen hitaasti. Etsikää itsellenne paikka, joka tuntuu oikealta, ja tilatkaa jotain klassista. Kun istutte siellä, katsokaa kattoon, tuntelkaa pöydän pintaa ja kuvitelkaa ne kaikki ihmiset, jotka ovat tehneet saman. Anna Viva Marian ottaa teidät halaukseensa. Olkaa hyvät, astukaa sisään ja tunkeutukaa historiaan. Toivon, että löydätte täältä oman hetkenne rauhalle ja ehkäpä oman salaisuutenne, jonka jätätte tänne tuleville sukupolville. Nauttikaa tunnelmasta, olette nyt kotona historiassa.
