Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Humppin eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennusta kohti.)
No niin, hyvät matkailijat, pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Katsokaa tätä taloa. Täällä, Naantalin rauhallisessa syleilyssä, seisoo Humppi. Se ei ehkä ensisilmäyksellä näytä paljolta, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla menneiden aikojen äänet: puuveneen kolinan rantaan, kauppiaiden kiihkeän keskustelun ja sen erityisen, kiireettömän tunnelman, joka on Naantalin sielu. Täällä aika tuntuu hidastuvan. Me emme ole vain museon edessä, vaan me olemme astumassa sisään pieneen aikakapseliin, joka kantaa mukanaan tarinoita merestä, kauppatavaroista ja ihmisistä, jotka rakensivat tämän kaupungin identiteetin. Tervetuloa tutustumaan paikkaan, jossa arkinen elämä ja historiallinen loisto kohtaavat.
Mutta mennäänpä syvemmälle. Humppi ei ole vain rakennus, vaan se on ikkuna Naantalin kulta-aikoihin. Naantali on aina ollut portti maailmalle, ja tällaiset talot olivat osa sitä kudosta. Miettikää nyt, miltä täällä näytti satoja vuosia sitten, kun kaupungin elämänkeskipisteenä oli luostari ja satama. Täällä on käyty kauppaa, täällä on säilytetty arvokasta tavaraa ja täällä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet alueen kehitykseen. Museon kokoamalla aineistolla me näemme, miten pieni kaupunki on pärjännyt suurten virtojen keskellä. Se on ollut yhdistelmä uskoa, yrittäjyyttä ja merenkulun riskien sietämistä. Jokainen esine, jokainen kulunut puupinta ja jokainen vanha asiakirja kertoo tarinan siitä, miten naantalaiset ovat sopeutuneet muuttuviin aikoihin, säilyttäen kuitenkin oman, persoonallisen tyylinsä. Se on ollut selviytymistaistelua, mutta tehty tyylillä ja ylpeydellä.
Tiede ja faktat ovattahan tärkeitä, mutta jokaisella vanhalla talolla on myös salaisuutensa, sellainen hiljainen myytti. Sanotaan, että Humppin seinät muistavat enemmän kuin mitä kirjoihin on kirjattu. On kuiskaillut, että täällä on liikuttanut omituisia hahmoja ja tehty sopimuksia, joista ei ole jäänyt jälkeä virallisiin pöytäkirjoihin. Ehkäpä jokin kadonnut aarrekartta tai salainen kirje on jäänyt jonnekin lattialautojen alle odottamaan löytäjäänsä. Tällaisissa paikoissa historian ja mystiikan raja hämärtyy. Kun kuljemme sisällä, kiinnittäkää huomiota niihin nurkkiin, joihin valo ei aivan ylety. Tunnetteko tekin sen pienen väreilyn ilmassa? Se on se historian läsnäolo, joka muistuttaa meitä siitä, että me olemme vain hetkellisiä vieraita tässä kaupungissa, kun taas nämä seinät seisovat paikallaan ja tarkkailevat meitä.
Nyt on aika lopettaa puhuminen ja antaa esineiden puhua. Astukaa rohkeasti sisään ja antakaa uteliaisuuden ohjata. Älkää vain katsoko, vaan yrittäkää tuntea historian sormenpäissänne. Mietikää, kuka on seissyt täsmälleen samassa kohdassa sata vuotta sitten ja mitä hän on ajatellut. Toivon, että löydätte Humppin uumenista jotain sellaista, mikä puhuttelee juuri teitä – ehkäpä pienen yksityiskohdan, joka saa teidät näkemään Naantalin uudella tavalla. Nauttikaa matkasta menneeseen ja nähdään taas ulkopuolella, kun on aika jatkaa matkaa eteenpäin. Olkaa hyvät, astukaa sisään!