Lottahovin muistomerkki

*(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää rauhallisesti. Hän laskee äänensä hieman, jotta ympäristön äänet korostuvat.)* Katsokaa tätä paikkaa. Tässä me nyt seisomme, keskellä kaupungin sykettä, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla sen ajan kaiun. Tuntuuko se? Tuo tietty hartaus, joka leijuu tässä ilmassa. Lottahovin muistomerkki ei ole vain kiveä ja metallia, vaan se on kuin ankkuri, joka pitää meidät kiinni menneisyydessä. Kun katsotte noita linjoja, ne eivät ole vain taidetta, vaan ne ovat kunnianosoitus hiljaiselle työlle, sille näkymättömälle voimalle, joka piti yhteiskunnan pystyssä silloin, kun maailma ympärillä oli tulessa. On jotain todella koskettavaa siinä, miten tämä paikka kutsuu meitä pysähtymään ja kunnioittamaan niitä, jotka eivät hakeutuneet valokeilaan, vaan tekivät työnsä varjoissa. Mennään nyt hieman syvemmälle siihen, mitä tämä kaikki oikeastaan tarkoittaa. Kun puhutaan Lotoista, puhutaan Suomen historian yhdestä suurimmista vapaaehtoisjärjestöistä. Nämä naiset eivät olleet vain avustajia, vaan he olivat organisoitunut armeija siviilissä. He hoitivat kaiken: ensiavusta ja ruokahuollosta aina viestintään ja hallintoon. Kuvitelkaa itsenne sodan vuosiin, kun miehet olivat rintamalla ja kotirintama oli täynnä pelkoa ja uupumusta. Silloin astui kuvaan Lottahovi ja sen kaltaiset toimintatavat. Se oli kurinalaisuutta, mutta ennen kaikkea se oli valtavaa välittämistä. Tämän muistomerkin takana on tuhansia yksilökohtaisia tarinoita unettomista öistä, kylmistä keittiöistä ja siitä valtavasta vastuusta, joka lepäsi nuorten naisten hartioilla. He loivat turvaverkon, joka esti yhteiskuntaa romahtamasta. Se oli työtä, joka vaati teräksistä tahdonvoimaa, vaikka ulospäin piti näyttää tyyneiltä ja rauhallisilta. Mutta jokaisessa tällaisessa paikassa on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Moni saattaa miettiä, miksi juuri tämä paikka ja miksi nämä symbolit. Sanotaan, että muistomerkin ympärillä viipyilee edelleen se sama yhteishenki, joka ohjasi Lottia vuosikymmeniä sitten. On kerrottu tarinoita siitä, kuinka jotkut kävijät kokevat täällä erikoista rauhaa, lähes suojaavan läsnäolon, ikään kuin historian henget muistuttaisivat meitä siitä, että kestävyys ei synny huutamisesta, vaan hiljaisesta tekemisestä. Tähän liittyy myös se myytti lottalaisesta kurista, joka on ajan myötä muuttunut tarinaksi lähes ylimaallisesta organisoitumiskyvystä. Se ei ollut vain sääntöjen noudattamista, vaan se oli yhteinen kieli, jonka avulla he pystyivät selviytymään mahdottomistakin tilanteista. Se oli eräänlaista näkymätöntä sisaruutta, joka sitoi naisia yhteen yli luokka- ja asuinrajojen. Nyt, kun me olemme tässä, haluaisin teidän tekevän yhden asian. Katsokaa vielä kerran noita yksityiskohtia ja miettikää, mitä te itse tekisitte, jos teidän olisi noustava vastuuseen täysin tuntemattomien eteen, ilman palkkiota tai kiitosta. Tämä muistomerkki ei ole vain menneisyyden muisto, vaan se on peili meille kaikille. Se kysyy meiltä, mitä me olemme valmiita antamaan yhteisömme hyväksi tässä päivässä. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Voitte nyt viettää hetken omassa rauhassanne tai jatkaa matkaa kaupungin sykkeeseen, mutta ottakaa tämä hiljaisuus mukananne.