Jääkäripataljoona 6:n muistomerkki

(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää rauhallisesti. Hän puhuu matalalla, mutta vakuuttavalla äänellä.) Katsokaa tätä paikkaa. Tässä me nyt seisomme, ja vaikka ympärillämme on nykyajan rauha, jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein tuntea sen painon, joka tähän maahan on laskeutunut. Täällä ei ole kyse vain kivestä ja pronssista, vaan jostain paljon syvemmästä. Jääkäripataljoona 6:n muistomerkki ei ole vain merkintä historiassa, vaan se on hiljainen todistaja nuoruudesta, joka kohtasi sodan raa’an todellisuuden. Tunnetehan te sen viileyden ilmassa? Se on kuin kaiku niistä metsistä ja rintamista, joissa nämä miehet kulkivat. Tässä kohdassa maailma pysähtyy, ja meidän on hyvä pysähtyä sen mukana, kun kunnioitamme niitä, jotka eivät koskaan palanneet kotiin. Mennään nyt hieman syvemmälle siihen, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa. Jääkäripataljoona 6 ei ollut mikä tahansa yksikkö. Kun puhutaan jääkäreistä, puhutaan erikoisosaamisesta, kurinalaisuudesta ja kyvystä toimia siellä, missä muut luovuttivat. Nämä miehet olivat koulutettuja taistelemaan vaikeassa maastossa, ja heidän vastuullaan oli usein ne kaikkein vaativimmat tehtävät. Kuvitelkaa itsenne niiden kenkien näköisiksi: kymmeniä kilometrejä märkää metsää, vähäinen uni ja jatkuva valppaus. He eivät olleet vain sotilaita, vaan veljeksiä, jotka luottivat toisiinsa sokeasti, koska tiesivät, että elämä riippui vieressä olevan miehen tarkkuudesta. Heidän historiansa on kudottu täyteen uhrauksia, joita meidän on vaikea edes kuvitella nykypäivän mukavuuksista käsin. Se oli aikaa, jolloin isänmaallisuus ei ollut vain sana puheissa, vaan konkreettinen, usein kivulias valinta jokaisena päivänä. Mutta jokaisen sotilasyksikön ympärille kasvaa ajan myötä tietynlaista mystiikkaa, ja Jääkäripataljoona 6 ei ollut tässä poikkeus. On kerrottu tarinoita heidän lähes yliluonnollisesta kyvystään liikkua huomaamattomasti, kuin olisivat olleet osa itse metsää. Vanhat sotilaita muistelleet puhuvat usein siitä erityisestä hengestä, joka vallitsi yksikössä – eräänlaisesta hiljaisesta ymmärryksestä, jota ei tarvinnut pukea sanoiksi. On sanottu, että heidän rohkeutensa ei syntynyt pelottomuudesta, vaan siitä, että pelko oli voitettu yhteishengen avulla. Tämä muistomerkki kätkee sisäänsä tuhansia pieniä, kertomattomia tarinoita: kirjeitä, joita ei koskaan lähetetty, lupauksia, jotka jäivät täyttämättä, ja nauruja, jotka kuuluivat nuorten miesten välisessä huumorissa keskellä kaikkein synkintä aikaa. Se on salaisuus, joka asuu tässä kivessä. Kun nyt katsotte tätä monumenttia vielä kerran, älkää nähneet vain kylmää materiaalia. Näkykää se porttina menneisyyteen. Tämä paikka muistuttaa meitä siitä, että vapaus ja rauha, jota me nyt nautimme, on maksettu hinta, jota ei voi mitata rahassa. Se on muistutus siitä, että jokaisella meistä on velvollisuus muistaa, jotta historia ei toistaisi itseään. Jääkäreiden perintö elää tässä hiljaisuudessa. Kiitos, että kuljitte tämän pätkän kanssani. Voitte nyt viipyä tässä hetken omassa rauhassanne ja antaa ajatusten kulkea niihin miehiin, joiden muisto tähän on pystytetty.