Kuuntele opastus
*(Opas pysäyttää ryhmän mäen rinteelle, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään näkymää kohti kaupunkia. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tunnitteko te tämän ilmavirran, joka pyyhkii täällä ylhäällä? Täällä Katteluksenmäellä on jotain sellaista, mitä alhaalla kaduilla ei tunne. Se on eräänlaista pysähtyneisyyttä. Kun seisomme tässä, luonnon keskellä, kaupungin melu muuttuu vain vaimeaksi huminaksi, ja meistä tulee osa tätä maisemaa. Tämä mäki ei ole vain kasa kiviä ja puita, vaan se on kuin kaupungin hiljainen vartija. Kun suljette silmänne, voitte melkein tuntea, kuinka vuosisadat kerrostuvat jalkojemme alle. Täällä, missä metsä kohtaa horisontin, on helppo unohtaa nykyhetki ja antaa mielikuvituksen kuljettaa meidät ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin maailma oli hitaampi ja jokainen kukkula merkitsi jotain enemmän.
Jos mietimme tätä paikkaa historiallisesti, meidän on ymmärrettävä, mitä korkea kohta on tarkoittanut ihmiselle läpi aikojen. Ennen nykyistä kaupunkirakennetta tällaiset mäet olivat strategisia pisteitä. Täältä on voitu tarkkailla lähestyviä vieraita, sään muutoksia tai metsäpalojen merkkejä. Katteluksenmäen kaltaiset paikat ovat toimineet maamerkkeinä ja suunnistuspisteinä, kun ihminen on raivannut tieltään metsää ja rakentanut elämäänsä. Täällä on kulkenut sukupolvi toisensa jälkeen, kenties paimenia lampineen tai metsästäjiä, jotka ovat hakeutuneet ylös saavuttaakseen paremman näkyvyyden. On kiehtovaa ajatella, kuinka kaupunki on kasvanut ja muuttunut mäen juurella, mutta tämä huippu on pysynyt lähes samana. Se on toiminut ankkurina, joka muistuttaa meitä siitä, että vaikka betonirakennukset nousevat, luonnon muovaama pohja määrittää sen, mihin me rakennamme ja miten me liikumme tässä maastossa.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Sanotaan, että tällaiset mäet ovat olleet rajapintoja – paikkoja, joissa maan ja taivaan välinen etäisyys on ollut pienempi. Vanhat legendat kertovat, että täällä on voitu kuulla viestejä tuulessa tai nähdä merkkejä, joita tavallinen ihminen ei huomaa. Ehkäpä täällä on pidetty salaisia kohtaamisia tai vannottu valoja, joiden piti pysyä vain näiden puiden tiedossa. On jotain mystistä siinä, miten valo siivilöityy lehvästön läpi juuri tiettyyn aikaan päivästä, luoden varjoja, jotka näyttävät melkein liikkuvan. Onko täällä kenties lepäävän muiston kaikuja tai vanhan kansan uskomuksia, jotka kietoutuvat juurakoihin? Se on se osa historiaa, joka ei perustu dokumentteihin, vaan tunteeseen ja perinteeseen, joka siirtyy korvasta korvaan.
Nyt, kun me olemme täällä, haluaisin teidän tekevän yhden asian. Menkää hetkeksi omillenne, etääntykää toisistanne ja vain kuunnelkaa. Kuunnelkaa, miten tuuli humisee puiden latvoissa ja miten kaupungin syke tuntuu kaukaiselta. Tunnustakaa se yhteys, joka meillä on tähän maahan. Kun laskeudumme takaisin arkeen, ottakaa tämä hiljaisuus mukaan. Katteluksenmäki ei ole vain luontokohde, vaan se on muistutus siitä, että me olemme vain pieni osa tätä jatkumoa. Kiitos, kun kuljitte tämän matkan kanssani. Olkaa varovaisia laskeutuessanne, ja pitäkää tämä hetki mielessänne, kun palaatte takaisin kaupungin vilinään.