Luku 1
(Opas seisoo rennosti ryhmän keskellä, katsoo ympärilleen ja hymyilee. Hän elehtii kädellään kohti puiston vehreyttä ja koirien haukuntaa.)
Katsokaa ympärillenne. Ensisilmäyksellä me ollaan vain Topiaksenkadulla, tavallisessa kaupungin viherkaistaleessa, missä koirat juoksevat ja ihmiset vaihtavat kuulumisia. Mutta pysähdykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Tuon kaupungin melun alta, asfaltin ja betonin alta, sykkii jotain paljon vanhempaa. Täällä, missä luonto ja urbaani ympäristö kohtaavat, on kerroksia, joita ei näe päällepäin. Tämä puisto ei ole vain leikkiä varten, vaan se on ikään kuin pieni saareke, joka muistuttaa meitä siitä, mitä tämä maa oli ennen kuin ensimmäistäkään tiiltä laskettiin paikalleen. Täällä on sellaista rauhallista, lähes harrasta tunnelmaa, jos vain osaa katsoa oikein.
Jos menetään syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, että tämä koko alue on osa suurempaa kaupunkirakenteen muutosta. Ennen tätä modernia asuinympäristöä, täällä on kulkenut elämän ja kaupan valtaväyliä. Kun mietitään kaupungin kasvua, tällaiset pienet puistot ovat usein jäänteitä entisistä pihapiireistä tai kenties vanhoista puutarhoista, jotka jäivät talteen, kun kaupunki alkoi tiivistyä. Alueella on nähty teollisuuden nousu ja lasku, ja maa on imenyt itseensä vuosikymmenten työn, hien ja kaupunkilaisten arkipäivän kiireen. Tämä maa on nähnyt hevoskärryt vaihtumassa autoiksi ja puu-talot betonirakenteiksi. Luonto on kuitenkin ollut täällä aina, odottamassa vuoroaan. Nämä puut, jotka nyt tarjoavat varjoa, ovat osa jatkumoa, joka yhdistää meidät menneisiin sukupolviin, jotka kävelivät näitä samoja reittejä, vaikkakin eri tarkoituksessa.
Mutta tässäpä tulee se mielenkiintoinen osa. Kaupunkilegendojen ja paikallisten kuiskauksien mukaan tällaisilla rajapinnoilla, missä luonto kohtaa kaupungin, on usein jotain selittämätöntä. On sanottu, että juuri tämän tyyppisillä pienillä viheralueilla on säilynyt vanhoja, unohdettuja polkuja, jotka eivät näy kartoilla. Jotkut uskovat, että täällä on kulkenut salaisia kulkuväyliä, joita käytettiin aikoinaan välttämään viranomaisia tai kuljettamaan tavaraa huomaamattomasti. Onko täällä oikeasti ollut jokin salainen kellarikerros tai vanha kaivo, joka on hautautunut syvälle maan alle? Sitä ei voida varmuudella sanoa, mutta koirien vaisto on omituinen juttu. Huomaatteko, miten jotkut koirat pysähtyvät tiettyihin kohtiin ja nuuhkivat intensiivisesti? Ehkä ne aistivat jotain, mitä me ihmiset olemme jo kauan sitten unohtaneet.
Nyt kun me ollaan tässä, haluan haastaa teidät tekemään jotain. Kun jatkatte matkanne, älkää vain kävelkö läpi, vaan katsokaa maahan ja puiden runkoihin. Etsikää merkkejä ajasta, jota ei ole kirjoitettu historiankirjoihin. Mietikää, kuka täällä seisoi sata vuotta sitten ja mitä hän näki. Topiaksenkadun koirapuisto on enemmän kuin vain nurmikkoa ja aitaa; se on elävä aikajana. Kiitos, että kuljette tämän pienen historian matkan kanssani. Olkaa hyvät, nauttikaa raittiista ilmasta ja antakaa ajatusten vaeltaa menneisyydessä.
