Muistolaatta Kultapossupuisto 1983

*(Opas pysähtyy muistolaatan eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään ympäröivää maisemaa ja laskee äänensä hieman kuiskaavaksi, ikään kuin hän paljastaisi jotain salaista.)* Katsokaa tätä. Pieni laatta, vaatimaton merkintä, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja suljette silmänne, voitte melkein kuulla sen. Sen kauhunsekaiseen riemuun sekoittuneen naurun, lasten kirkkaat huudot ja sen omituisen, lähes hypnoottisen tunnelman, joka vallitsi täällä vuosikymmeniä sitten. Me seisomme nyt paikassa, joka ei ole vain maata ja kiveä, vaan kerrostumaa suomalaista pop-kulttuuria ja lapsuuden nostalgiaa. Täällä, missä nyt vallitsee rauha, sykki aikanaan Kultapossupuiston sydän. Vuosi 1983 ei ollut vain vuosiluku kalenterissa, vaan se oli aikakauden alkusoittoa, jolloin mielikuvitus sai vallan ja arkinen maailma jäi porttien ulkopuolelle. Tunnukaa se ilmassa – se on kaipuuta johonkin sellaiseen, mikä oli samanaikaisesti sekä lapsellisen viatonta että hämmentävän surrealistista. Mennään nyt syvemmälle historiaan. Kasvatuksen ja viihteen maailma oli 80-luvun alussa aivan toisenlaista kuin nykyään. Silloisten teemapuistojen filosofia ei perustunut kiiltävään muoviin tai digitaalisiin efekteihin, vaan ne olivat usein intohimon ja kenties pienen hulluuden tuloksia. Kultapossupuisto syntyi aikana, jolloin haluttiin tarjota ihmisille jotain täysin uutta, jotain mikä rikkoi harmauden. Vuonna 1983 täällä luotiin maailma, jossa possu ei ollut vain maatilan eläin, vaan symboli onnesta, kullasta ja seikkailusta. Se oli aikansa viihdekeskus, joka veti puoleensa perheitä ympäri maakuntaa. Miettikää niitä autoja, jotka täyttivät parkkipaikoilla, niitä juhlavaatteita, joissa lapset tulivat katsomaan kultaisia ihmeitä. Se oli osa sitä suurta suomalaista rakennusbuumia ja uskoa siihen, että paikallinen yrittäjyys voi luoda jotain maailmanlaajuisen suurta omassa mittakaavassaan. Se ei ollut vain puisto, se oli yhteisöllinen kokemus, joka määritteli kokonaisen sukupolven vapaa-ajanvieton. Mutta jokaisen legendaarisen paikan ympärille kietoutuu aina myös myyttejä. Kultapossupuistosta on puhuttu lähes mystisenä paikkana. On kerrottu tarinoita piilotetuista aarteista, kummallisista hahmoista, jotka vaelsivat puiston kujilla hämärän tullen, ja siitä, miten puiston magia tuntui toimivan vain tiettynä vuorokaudena. Jotkut sanovat, että puiston henki ei koskaan oikeasti lähtenyt, vaan se jäi asumaan näihin maaperiin. Se on se salaisuus, jota tämä laatta vartioi: muisto siitä, miten voimme uskoa johonkin täysin absurdiin ja silti tuntea olomme kotoisaksi. Myytti Kultapossusta ei kerro vain eläimestä tai puistosta, vaan se on tarina ihmisen kyvystä luoda oma utopiansa keskelle metsää tai peltoa, ja siitä, miten nopeasti tällaiset utopiat muuttuvat nostalgisiksi kaihoiksi, kun aika kulkee eteenpäin. Joten, kun katsotte tätä laattaa, älkää nähneet vain kylmää kiveä ja vuosilukua. Näkää se porttina menneisyyteen. Kysykää itseltänne, mitä me rakennamme tänään, jotta tulevat sukupolvet seisoisivat sadan vuoden päästä vastaavan laatan äärellä ja ihmettelisivät meidän aikaamme. Tämä paikka muistuttaa meitä siitä, että elämä on koostumusta suurista unelmista ja pienistä, kenties hieman hassuista yksityiskohdista. Nyt me jatkamme matkaamme, mutta ottakaa tämä tunnelma mukaan. Pysykää uteliaina ja muistakaa, että jokaisen arkisenkin kulman alla voi piillä kultainen possu, jos vain osaatte katsoa oikealla tavalla. Olkaa hyvä, seurakaa minua.