Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, katsoo ryhmää hymyillen ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Tervetuloa ystävät. Ottakaa hetki aikaa, hengittäkää syvään ja kuvitelkaa itsenne paikkaan, jossa maailman melu vaimenee ja jäljelle jää vain meren kohina ja tuulen suhina kallioilla. Me emme ole vain vierailulla nähtävyyksillä, vaan olemme astumassa sisään yhteen maailman tunnetuimman taiteilijan, Tove Janssonin, mielenmaisemaan. Täällä, missä graniitti kohtaa suolaisen veden, raja todellisuuden ja mielikuvituksen hämärtyy. Voitte melkein tuntea ilmassa sen saman levottomuuden ja rauhan, joka piirsi Muumilaakson kartat. Täällä Tove ei ollut vain kirjailija tai kuvittaja, vaan hän oli kotona – täysin ja ehdottomasti. Se on tunne, joka kietoutuu jokaisesta täällä näkemästänne esineestä ja jokaisesta kivenkolosta.
Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, on tärkeää ymmärtää, ettei Tove Jansson ollut vain ”lastenkirjailija”. Hän oli ensisijaisesti kuvataiteilija ja tarkkailija. Kun katsotte hänen elämäänsä, näette vahvan siteen itsetietoiseuteen ja riippumattomuuteen. 1900-luvun puolivälin Helsinki ja myöhemmin saariston rauha tarjosivat hänelle vastapainon maailmanpoliittiselle levottomuudelle. Tove loi ympärilleen piirin, jossa taide, rakkaus ja ystävyys olivat pyhä kolminaisuus. Hänen työnsä syntyi usein näistä pienistä, arkisista havainnoista: siitä, miten valo lankeaa seinälle tai miten meri muuttaa väriään. Muumit olivat hänelle tapa käsitellä ihmisyyden vaikeita kysymyksiä – yksinäisyyttä, pelkoja ja kasvua – mutta ne syntyivät nimenomaan tämän karun, mutta kauniin luonnon syleilyssä. Hän ei kirjoittanut lapsille, vaan hän kirjoitti ihmisille, jotka muistivat, miltä lapsena tuntui.
Mutta tässä on se Toven suuri salaisuus, jonka monet unohtavat. Muumit olivat hänelle vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta. Tove rakasti yksinoloa ja hiljaisuutta, ja hänen suurin myytti on ehkä se, että hän olisi ollut vain lempeä satukirjailija. Todellisuudessa hän oli kapinallinen. Hän haastoi aikansa normeja ja rakasti naisia aikana, jolloin se vaati valtavaa rohkeutta. Hänen kotinsa ja ateljeensa eivät olleet vain työtiloja, vaan turvasatamia, joissa hän saattoi olla täysin oma itsensä. Kun katsotte hänen jäljittään, näette taiteilijan, joka ei koskaan pyytänyt anteeksi tilaansa tai tapaansa olla. Se on se maaginen vire, joka tekee näistä paikoista niin vetovoimaisia: täällä saa olla juuri sellainen kuin on, vaikka olisi vieläpä hieman omituinen tai yksinäinen.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme, haluan teidät katsomaan ympärilleenne uudella tavalla. Älkää etsikää vain tunnettuja hahmoja tai tavaroita, vaan etsikää niitä pieniä yksityiskohtia, joita Tove rakasti. Katsokaa, miten tuuli liikuttaa heinää tai miten kivi on kulunut vuosisatojen aikana. Toivon, että kun lähdette täältä, vietitte mukananne palasen tätä rauhaa ja muistutuksen siitä, että mielikuvituksen voima on meidän kaikilla tallessa. Olkaa rohkeita, olkaate uteliaita ja ennen kaikkea – pysykää omina itsenänne. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani.