Pub Porthan

(Opas pysähtyy Pub Porthanin eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee hillitysti, viitaten kädellään rakennuksen karkeisiin kiviseiniin.) Katsokaa tätä paikkaa. Tunnetteko te sen ilmassa? Se ei ole vain merisuolan tuoksu tai tuon vanhan puun aromi, vaan se on kerroksia. Täällä, Pub Porthanin seinien sisällä, aika tuntuu pysähtyvän. Kun astumme sisään, jätämme nykyajan kiireen taaksemme. Kuulkaa tuo takkatulen rätinä ja lasien kilinä – se on ääni, joka on toistunut täällä lähes identtisenä vuosisatojen ajan. Tämä ei ole vain pubi, jossa voi ottaa tuopin olutta, vaan tämä on yhteisön sydän, paikka jossa on jaettu uutisia, suruja ja voittoja silloin, kun kirjeet kulkivat vielä kuukausia. Täällä jokainen nurkka ja jokainen kulunut lankku lattialla kertoo tarinaa ihmisistä, jotka ovat etsineet suojaa myrskyltä. Jos sukellamme historian syvään päätyyn, meidän on ymmärrettävä, mitä tämä rannikko on tarkoittanut. Porthan ei syntynyt sattumalta. Se oli strateginen piste, portti ulkomaailmaan ja samalla vaarallinen rajaviiva. Kuvatkaa mielessänne aika, jolloin satama oli täynnä purjelaivoja ja ilmassa leijui tervan ja kalan haju. Tämä pubi toimi epävirallisena tiedotuskeskuksena. Täällä kalastajat tarkistivat säämerkit ja kauppiaat neuvottelivat hintoja. Mutta historia ei ollut täällä vain kaupankäyntiä. Rannikon karuus on muovannut täällä asuvia ihmisiä; he olivat sitkeitä, hiljaisia ja uskollisia. Pub Porthan on nähnyt aikakausien vaihtuvan, sotien varjot ovat viipyneet näissä huoneissa, ja rakennus on selviytynyt niin tulipaloista kuin poliittisista mullistuksistakin, pysyen vakaana ankkurina keskellä muuttuvaa maailmaa. Mutta tiedättehän, ettei mikään vanha englantilainen pubi ole täydellinen ilman pientä salaisuutta tai myyttiä. Paikalliset kuiskailevat edelleen siitä, mitä tapahtui kellarikerroksen takaisissa huoneissa salakuljettajien kultakaudella. Sanotaan, että Porthanin alla kulkee vanha tunneli, joka johtaa suoraan rantaan. Sinne on kätketty kaukaisista maista tuotua Brandyä ja silkkiä, jotta ne olisi saatu verottajan silmiä väistäen kaupungin keskustaan. Jotkut vannovat, että myöhäisinä öinä, kun pubi on jo hiljentynyt, voi kuulla kellarista vaimeaa askellusta tai metallisen lukon kolahdusta, vaikka kukaan ei olisi siellä. Onko kyse vain tuulesta, joka ulvoo kiviseinien välissä, vai onko kyseessä joku menneisyyden haamu, joka vartioi yhä kadonnutta aarrettaan? Nyt, kun olemme katsoneet tätä rakennusta historian linssin läpi, ehdotan, että lopetamme spekuloinnin ja siirrymme kokemusten pariin. Menkää sisään, valitkaa kulunut nahkasohva tai istukaa puisen tiskin ääreen. Tilatkaa paikallinen ale, sulje silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa kaikki ne tuhannet keskustelut, jotka ovat täällä käyty. Anna tunnelman ympäröidä itsesi ja tunne se yhteys menneisiin sukupolviin. Nauttikaa illastanne Pub Porthanissa – ja jos näette kellarin ovella jotain outoa, muistakaa vain kertoa siitä minulle huomenna. Olkaa hyvät, astukaa sisään.