Luku 1
*(Opas pysähtyy apteekin eteen, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään rakennusta kohti. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen, mutta vakaa.)*
Katsokaas tätä paikkaa. Me seisomme nyt pienen, mutta merkityksellisen aikakapselin äärellä. Kun suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein haistaa sen tutun tuoksun, joka täyttää jokaisen vanhan apteekin: se on sekoitus eukalyptusta, tarkkaa puhtautta ja sellaista hienoista, pölyistä makeutta, joka tulee vanhoista lasipulloista ja kuivatuista yrtte-istä. Täällä Herttoniemessä, kaupungin sykkeessä, tämä apteekki on toiminut ikään kuin lähiyhteisön ankkurina. Se ei ole ollut vain paikka, josta haetaan reseptilääkkeitä, vaan se on ollut turvasatama, jossa on kohdattu naapurit ja etsitty helpotusta ajan vaivoihin. Tunnukaa tuo tunnelma – se on yhdistelmä tiukkaa kurinalaisuutta ja syvää, inhimillistä huolenpitoa.
Jos mennään historian syvään päätyyn, niin pitää muistaa, että Herttoniemi ei ole aina ollut osa tätä urbaania viidakkoa. Kun apteekki aloitti toimintansa, ympäristö oli vielä hyvin erilaista; täällä oli maaseudun tuntua, tontteja ja työläisten koteja. Apteekkari oli tuohon aikaan kylän tai kaupunginosan arvostetuin asiantuntija, lähes tiedemies. Hän ei vain myynyt valmiita tuotteita, vaan hän oli kemisti, joka mittasi tarkasti jauheita vaaoilla ja sekoitti räätälöityjä voiteita maltissa. Kuvitelkaa ne hyllyt, jotka olivat täynnä tummanruskeita ja koboltinsinisiä lasipulloja, joissa oli käsinkirjoitetut etiketit. Jokainen pullo kertoi tarinan jostain vaivasta, jostain kivusta tai unettomasta yöstä. Se oli aikaa, jolloin lääkkeen valmistus oli käsityötaitoa ja apteekki oli tiedon keskus, jonne tultiin kysymään neuvoa silloinkin, kun lompakko oli tyhjä.
Mutta kuten jokaisessa vanhassa apteekissa, myös täällä on ollut omat salaisuutensa ja myyttinsä. Jos katsotte noita paksuja seiniä ja hämäriä nurkkia, voitte kuvitella, kuinka paljon täällä on kuiskattu. Apteekkari tiesi kenen perheessä oli kuume, kenen hermot olivat räjähdyspisteessä ja kenen terveydellä oli oikeasti huono tila. Se on ollut luottamuksen ja salaisuuksien säilytyspaikka. Kiertää myös tarinoita niistä vanhoista "ihmelääkkeistä", joita valmistettiin täällä ennen modernin lääketieteen läpimurtoja. Jotkut sanovat, että hyllyjen takana, lukituissa kaapeissa, oli aikoinaan aineita, joita ei saisi mainita ääneen, mutta jotka tekivät ihmeitä. Se on se mystiikka, joka tekee näistä paikoista niin kiehtovia – tunne siitä, että seinien sisällä asuu muistoja tuhansista kohtaloista, joita on täällä hoidettu ja lohdutettu.
Nyt kun me katsomme tätä rakennusta tänä päivänä, se muistuttaa meitä siitä, miten maailma on muuttunut. Meillä on nykyään kliiniset terveyskeskukset ja automatisoidut hyllyt, mutta jotain on kadonnut matkan varrella. Se henkilökohtainen kosketus, se asiantuntijan katse ja se rauha, jota tällainen vanha kaupunkiapteekki edustaa. Toivon, että kun jatkamme matkaamme, te kannatte mukanne tätä ajatusta: että terveys ja hoiva eivät ole vain kemiallisia kaavoja, vaan ne ovat ennen kaikkea inhimillisyyttä. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän historian halki. Liikuttaanko nyt eteenpäin, vai onko jollakulla vielä kysyttävää näistä mystisistä pulloista?
