Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, katsoo ryhmäänsä ja elehtii ympäröivää metsää ja hiljaisuutta. Hän puhuu rauhallisella, hieman matalalla ja kutsuvalla äänellä.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilmassa olevan hiljaisuuden? Se ei ole vain metsän rauhaa, vaan sellaista painostavaa, lähes odottavaa hiljaisuutta. Tervetuloa Eristäjänpuistoon. Moni kulkee tämän alueen ohi vain vilaukselta, mutta kun pysähtyy, huomaa, että luonto on täällä ottanut takaisin jotain, mikä oli kerran ihmisen hallinnassa. Nuo vanhat puut, jotka kaartuvat polkumme ylle, ovat nähneet enemmän kuin mikään historiankirja pystyisi kertomaan. Täällä raja nykyhetken ja menneisyyden välillä on ohut kuin syksyn viimeinen lehti. Me emme ole täällä vain kävelyllä luonnossa, vaan me astumme sisään tarinaan, joka on vuosikymmenten ajan pysynyt varjoissa, kaukana kaupungin kiireestä ja hulinasta.
Mutta mitä tämä paikka oikeastaan on? Jos mennään syvemmälle historiaan, Eristäjänpuisto ei ole syntynyt sattumalta. Alun perin tämä alue oli osa laajempaa kokonaisuutta, jossa ihminen pyrki hallitsemaan ympäristöään, mutta samalla luomaan rajan – eristysten. Täällä on toiminut rakenteita, jotka on suunniteltu pitämään asiat poissa näkyvistä. Olipa kyse sitten varastoinnista, teknisistä laitoksista tai kenties jostain vielä suljetummasta, puiston nimi kantaa mukanaan muistoa erottamisesta. Kun katsotte noita sammaleen peittämiä kivijalkoja tai kummallisia maaston muotoja, ne eivät ole luonnontiloja. Ne ovat jäänteitä ajalta, jolloin täällä tehtiin päätöksiä, jotka vaikuttivat kaupungin rakenteeseen, mutta jotka haluttiin pitää salassa tavalliselta kansalaiselta. Työläiset, jotka täällä kerran raativat, tiesivät tarkalleen, missä heidän paikkansa oli, ja se paikka oli täällä, metsän siimeksessä, eristettynä muusta maailmasta.
Ja tässä kohtaa me pääsemme siihen, mikä tekee tästä paikasta todella kiehtovan. Paikallislegendat kertovat, että Eristäjänpuistossa on ollut huoneita tai kellareita, joita ei löydy mistään virallisesta kartasta. Sanotaan, että täällä on säilytetty asioita, jotka olivat liian vaarallisia tai liian arkaluonteisia kaupungin keskustaan. Jotkut vannovat kuulleensa täällä vieläkin vaimeita ääniä, kun tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta, kuin kaukaisia kaikuja menneistä keskusteluista. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko maaperässä edelleen jotain, mikä ei halua antaa menemään? Mystiikka syntyy juuri tästä tietämättömyydestä; siitä, että tiedämme täällä olevan jotain, mutta emme pysty täysin nimeämään sitä. Se on se pieni kylmä väristys niskassa, kun huomaa, ettei olekaan täällä täysin yksin.
Nyt, kun olemme kulkeneet tämän polun ja kuunnelleet menneisyyttä, kutsun teidät katsomaan vielä kerran noita puita. Ne ovat tämän paikan todellisia vartijoita. Ne ovat nähneet salaisuudet ja ne nielevät ne hitaasti juurillaan. Kun jatkamme matkaamme takaisin kohti kaupungin valoja, pohdikaa sitä, mitä me kaikki katsomme eristää omassa elämässämme. Mitä me piilotamme metsään, jotta voisimme jatkaa elämäämme kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän historiallisen hämärän läpi. Olkaa varovaisia askeleidenne kanssa – ja pitäkää silmät auki, sillä Eristäjänpuisto ei aina päästä vierailijoitaan menemään täysin tyhjin käsin.