Porkanpuisto

(Opas pysähtyy kukkulalle, katsoo hetken kaukaisuuteen kohti merta ja kääntyy sitten hitaasti ryhmän puoleen. Ääni on rauhallinen, mutta intohimoinen.) Katsokaa ympärillenne. Täällä Porkanpuistossa on jotain sellaista, mitä ei löydä kaupungin keskustasta. Tuntukaa tuo tuuli, joka nousee suoraan mereltä ja tuo mukanaan suolan ja vapauden tunteen. Onko teillä koskaan ollut tunne, että seisotte paikassa, jossa luonto on ottanut takaisin sen, mikä sille aina kuului? Täällä kallioiden ja tiheiden metsiköiden keskellä aika tuntuu pysähtyneen. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla, kuinka kaupungin kohina vaimenee ja tilalle tulee vain puiden havina ja meren kaukainen kohina. Me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan olemme astumassa sisään kerroksiin, joita historia on tähän maastoon vuosisatojen saatossa kasaanut. Tämä paikka ei ole aina ollut vain rauhoitettu luonnonhelmi. Jos katsomme syvemmälle historian kerroksiin, Porkkala oli strateginen solmukohta, jonka hallinta tarkoitti merireittien hallintaa. Muistakaa, että täällä, näillä jyrkillä rinteillä ja kukkuloilla, on valvottu merta ja varoitettu lähestyvistä vaaroista. Porkkala oli aikoinaan sotilaallinen keskus, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeinen aika jätti tänne syvät jäljet. Kun Porkalan vuokra-alue oli Neuvostoliiton hallinnassa, tämä koko alue muuttui eräänlaiseksi saarekkeeksi, suljetuksi vyöhykkeeksi, jonne tavallinen ihminen ei päässyt. Se oli hiljaisuuden ja salaisuuksien aikaa. Kuvitelkaa se jännite, kun täällä on liikkunut vartioita ja strategisia suunnitelmia, kun taas vain muutaman kilometrin päässä suomalaiset elivät normaalia arkeaan. Täällä kallioissa on siis kaiut sekä rauhan että kylmän sodan aikaisesta varuillaolosta. Mutta historian lisäksi täällä on jotain, mitä ei löydy oppikirjoista. Paikalliset kertovat, että Porkanpuiston syvissä kolossa ja sammaleisissa metsissä asuu jotain, mitä ei voi selittää järjellä. On puhuttu vanhoista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartalta, ja enteistä, jotka kertovat meren vaaroista ennen kuin myrsky iskee. Sanotaan, että kun usva nousee mereltä ja peittää kukkulan, voi kuulla kaukaisia ääniä – kenties ne ovat menneiden aikojen merenkulkijoiden huokauksia tai vartijoiden kutsuja, jotka jäivät vangiksi tähän maastoon. Se on sellaista harrastelijan historiaa, myyttejä, jotka tekevät paikasta elävän. Ne muistuttavat meitä siitä, että luonto ei ole vain tausta, vaan se on todistaja kaikelle sille, mitä ihminen on täällä tehnyt ja kokenut. Nyt, kun olemme pysähtyneet tämän hetken, haluan teidät katsomaan vielä kerran tuota horisonttia. Me menemme kohta eteenpäin, syvemmälle metsään, mutta ottakaa tämä tunnelma mukaan. Mietikää sitä, kuinka pieniä me olemme näiden ikiaikaisten kallioiden rinnalla. Historia ei ole vain päivämääriä, vaan se on tätä tunnetta jalkojen alla olevasta maasta ja tuulta kasvoilla. Onko teillä kysymyksiä, vai lähdetäänkö katsomaan, mitä salaisuuksia seuraava mutka tieltä meille paljastaa? Olkaa valmiina, sillä Porkanpuisto antaa paljastaa itsensä vain niille, jotka osaavat pysähtyä ja kuunnella.