Finnkino Flamingo

*(Opas pysähtyy Finnkino Flamingon edustalle, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii ympärillä olevaa kauppakeskuksen vilinää.)* No niin, hyvät matkailijat, pysähdytään hetkeksi tähän. Katsokaa ympärillenne. Me olemme nyt Espoon sydämessä, Flamingo-keskuksen syleilyssä, ja edessämme avautuu Finnkino. Saatte ehkä miettiä, mitä yhteistä modernilla elokuvateatterilla ja historiallisella kierroksella on, mutta ammattioppaana sanon teille: jokainen neliömetri tätä maaperää kantaa mukanaan tarinoita. Tunnukaa tämä ilmassa väreilevä odotus, tämä popcornin tuoksu ja ihmisvilinä. Se on nykyajan versio siitä samasta jännityksestä, jota ihmiset kokivat satoja vuosia sitten, kun he kokoontuivat yhteen kuuntelemaan tarinoita tai katsomaan harvinaisia näytöksiä. Täällä, neonvalojen ja digitaalisten näyttöjen keskellä, me kohtaamme nykyajan temppelin, jossa kuvitteelliset maailmat kohtaavat todellisuuden. Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, me olemme täällä, missä Espoon urbaani kasvu on kohdannut luonnon. Flamingo ja sen elokuvateatteri eivät syntyneet tyhjiössä. Tämä alue on osa suurempaa metamorfoosia, jossa vanha maaseutumainen Espoo muuttui nopeasti moderniksi kaupunkikeskukseksi. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten tämä paikka edustaa 2000-luvun alun kaupunkisuunnittelun ihannetta: kaikki on yhden katon alla. Se on jatkumoa sille, miten ihminen on aina hakenut keskittymiä, joissa viihtyminen ja kaupankäynti kulkevat käsi kädessä. Finnkino Flamingo on osa tätä kehitystä, tuoden mukanaan teknologisen harppauksen, kuten IMAX-kokemukset, jotka ovat nykyajan vastine niille valtaville seinämaalauksille ja katedraalien lasimaalauksille, jotka kertoivat tarinoita silloinkin, kun kirjoitustaito oli harvinaista. Me siirryimme hiljalleen pimeistä, nuhjuisista elokuvahalleista tähän kiiltävään, steriiliin ja loisteliaaseen ympäristöön, joka heijastaa Suomen nousua digitaaliseen aikakauteen. Tämän paikan ympärillä liikkuu tietysti myös omia urbaaneja myyttejään. Sanotaan, että näiden valtavien kaupallisten rakenteiden alla, putkien ja teknisten tilojen labyrintteihin, on jäänyt jotain sellaista, mitä ei löydy pohjapiirustuksista. Jotkut vitsailevat, että kun valot sammuvat ja viimeinen katsoja poistuu, teatterin pimeät käytävät alkavat kuiskailla menneiden elokuvien hahmoja. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai kenties siitä, että elokuvat jättävät jälkensä tilaan? On myös tarinoita siitä, miten tämän alueen rakentaminen on herättänyt nukkuvia voimia maaperästä, sillä Espoon kallio on aina ollut täynnä salaisuuksia ja kätkettyjä onkaloita. Ehkäpä Finnkinon pimeät salit ovat vain moderni verho, joka peittää alleen jotain paljon vanhempaa ja arvoituksellisempaa. Joten, kun astutte kohta sisään ja valot himmenevät, muistakaa, että ette ole vain katsomassa elokuvaa. Te astutte osaksi jatkumoa, jossa ihminen on aina hakenut pakoa arjesta tarinoiden maailmaan. Kannustan teitä katsomaan ympärillenne, huomaamaan arkkitehtuurin linjat ja tuntemaan sen energian, joka syntyy, kun satoja ihmisiä odottaa yhteistä elämystä. Nyt on aika antaa arkipäivän väistyä ja antaa mielikuvituksen ottaa vallat. Olkaa hyvä, astukaa sisään, nauttikaa esityksestä ja pysykää uteliaina – sillä historiaa kirjoitetaan joka ikinen hetki, myös täällä, Flamingon loistossa.