HugoPark Aulanko

Tervetuloa kaikki. Ottakaa hetki aikaa, hengittäkää syvään tätä raikasta mäenilmaa ja katsokaa ympärillenne. Me seisomme nyt paikassa, jossa luonto ja ihmisen tahto ovat kohdanneet tavalla, joka on lähes harras. Kun katsotte noita valtavia puita ja kuulette tuulen suhisevan lehdissä, voitte melkein tuntea, kuinka aika hidastuu. Täällä Aulangon rinteillä ei ole kyse vain puistosta, vaan tästä on kyse unelmasta, jota on vaalittu vuosikymmeniä. Tunnelma on täällä aina hieman mystinen, ikään kuin metsä kuiskailemaan meille tarinoita menneisyydestä. Tervetuloa HugoParkiin, paikkaan, jossa hanke, rakkaus ja luonnonvoimat kietoutuvat yhdeksi suureksi kertomukseksi. Jos katsomme taaksepäin, meidän on puhuttava miehestä nimeltä Hugo. Hugo ei ollut vain puutarhuri tai visioija, vaan mies, joka näki Aulangon kallioperän ja jyrkänteet kankaana, johon hän halusi maalata elävän taideteoksen. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa täällä vallitsi tietty romantiikan ajan henki, jossa ihminen pyrki sulautumaan luontoon, mutta samalla hallitsemaan sitä. HugoParkin rakentaminen ei ollut mikään kevyt kävelyretki, vaan se vaati valtavasti työtä, hikeä ja ennen kaikkea intohimoa. Hän toi tänne eksoottisia kasveja, loi harkittuja näkymälinjoja ja hyödynsi maaston korkeuseroja luodakseen polkuja, jotka johdattavat kulkijan läpi eri tunnelmien. Tämä puisto on historiallinen dokumentti ajasta, jolloin puutarhasuunnittelu oli korkeataidetta ja kunnianhimoa. Se heijastaa sitä aikakautta, kun haluttiin luoda jotain kestävää, jotain, joka puhuisi tuleville sukupolville vielä satoen vuoden päästä. Mutta tiedättehän, että jokaisessa tällaisessa paikassa on myös omat salaisuutensa. Aulango on aina ollut mystiikan pesä. Sanotaan, että näiden puiden katveessa ja kallioseinämien takana asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä tieteellä. On tarinoita huokausista, jotka kuuluvat sumuisina aamuina, ja varjoista, jotka liikkuvat polkujen varsilla, vaikka kukaan ei olisi tulossa. Jotkut sanovat, että Hugon intohimo puistoaan kohtaan oli niin suurta, ettei hän koskaan täysin lähtenyt täältä. Puiston salaisuus ei kuitenkaan ole vain kummitustarinoissa, vaan siinä, miten täällä jokainen kivi ja jokainen istutettu puu kantaa mukanaan merkitystä, jota vain tarkkaavainen kulkija osaa lukea. Se on eräänlaista hiljaista viestintää historian ja nykyhetken välillä, myytti, joka elää ja hengittää jokaisen vierailijan mukana. Nyt, kun olemme sukeltaneet historian ja mystiikan maailmaan, haluaisin teidät kokeilemaan jotain. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa itsenne tuohon aikaan, kun puiston polut olivat vielä uusia ja Hugon visio vasta haalistumaton unelma. Kun avaatte silmänne, katsokaa ympärillenne uudella tavalla. Älkää nähneet vain puita ja polkuja, vaan näkykää tämän paikan sielu. Kutsun teidät nyt jatkamaan matkaanne puiston syvimpiin kolkkiin, löytämään omat salaisenne ja nauttimaan tästä ainutlaatuisesta rauhasta. Olkaa varovaisia jaloillanne, mutta avoimia sydäminne. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian matkan kanssani. Nauttikaa Aulangosta, se on nyt teidän vuoronne.