Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänisävy on kutsuva, rauhallinen mutta intohimoinen.)
Katsokaas tätä rauhaa. Pysähtykää hetkeksi ja vain kuunnelkaa. Täällä Pallinpalstalla aika tuntuu hidastuvan, eikö vain? Kun suljettaan silmät, tuuli ei ole vain tuulta, vaan se kantaa mukanaan kaikuja menneiltä vuosisadoilta. Tämä ei ole vain pala luontoa tai satunnainen viheralue, vaan se on kuin avoin historian kirja, jonka sivut on kirjoitettu sammaleeseen, kiviin ja vanhoihin puihin. Täällä kaupungin kiire ja nykyajan melu vaimenevat, ja me astumme tilaan, jossa luonto ja ihmisen jälki kietoutuvat yhteen. Tunnetehan te sen pienen väreilyn ilmassa? Se on juuri sitä, mitä kutsun historian läsnäoloksi. Me emme ole täällä vain kävelyllä, vaan me olemme matkalla takaisinpäin.
Jos katsomme tätä maastoa tarkemmin, meidän täytyy muistaa, että se, mikä näyttää meille nyt villiltä ja koskemattomalta, on ollut osa ihmisen elinkeinoa ja selviytymistaistelua. Historiallisesti tällaiset paikat olivat usein rajamailla, siellä missä metsä kohtasi pellon ja missä luonnon resurssit otettiin käyttöön viisaasti, mutta ankarasti. Täällä on kulkenut sukupolvia, jotka tunsivat jokaisen mättään ja jokaisen puron kulun. Voitte kuvitella, kuinka täällä on raahattu kuormia, hakattu polkuja ja kenties piilotettu asioita, joita ei haluttu ulkopuolisten tietävän. Tämä maa on imenyt itseensä vuosisatojen työn, hien ja kenties myös kyynelten. Se on ollut paikka, jossa on levätty raskaan työpäivän jälkeen, mutta myös paikka, jossa on tehty tärkeitä päätöksiä kaukana muiden silmistä. Jokainen kivi, jonka yli astumme, on saattanut olla jonkun merkki tai rajan määrittäjä aikana, jolloin kartat olivat vain suunnilleen oikeita ja maaston tuntemus oli ainoa tapa selviytyä.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös se puoli, jota ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Pallinpalstan ympärille on vuosien saatossa kietoutunut tarinoita, jotka liikkuvat huhuna ja myyttinä. Sanotaan, että tietyissä kohdissa maastoa, erityisesti hämärän laskeutuessa, voi kuulla ääniä, joita ei pitäisi olla. On puhuttu salaisista poluista, jotka johtavat paikkoihin, jotka on unohdettu tarkoituksella. Jotkut uskovat, että täällä on kätkettynä jotain arvokasta, ei ehkä kultaa tai hopeaa, vaan jotain henkistä, kenties vanhojen uskomusten jäänteitä, joita luonnonvoimat ovat vartioineet. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko tässä maassa jotain sellaista, mitä meidän nykyinen, rationaalinen maailmamme ei enää ymmärrä? Ehkäpä luonto on vain tapa peittää totuuksia, jotka olivat liian vaarallisia tai liian pyhiä jaettavaksi kaikkien kanssa.
Nyt, kun olemme kulkeneet tämän pienen matkan läpi, haluaisin teidät vielä kerran pysähtymään. Katsokaa ympärillenne ja miettikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän maisemaan, jos teidän olisi tarkoitus viestiä jotain tuleville sukupolville. Historian kiehtovin puoli on se, että me olemme osa sitä juuri nyt. Kun me lähdemme täältä, jätetään tämä paikka niin kuin se on, mutta otetaan mukaan se kunnioitus, jota tämä maa ansaitsee. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän polun. Toivon, että vietitte tämän rauhan ja näiden tarinoiden mukananne takaisin arkeen.