Kirjailijatalo

*(Opas pysähtyy talon eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo vieraita hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennuksen yksityiskohtia.)* Katsokaa tätä taloa. Ensi silmäyksellä se näyttää ehkä vain hiljaiselta, arvokkaalta rakennukselta, joka on nähnyt parempiakin päiviään, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja kuuntelette, huomaatte, että seinät täällä kirjaimellisesti hengittävät. Täällä ilma on erilaista; siinä on ripaus vanhaa paperia, mustetta ja sitä tiettyä, levotonta odotusta, joka syntyy, kun ihminen yrittää vangita maailman sanoiksi. Tervetuloa Kirjailijataloon. Tänne, näiden paksujen seinien suojaan, vetäytyivät aikansa suurimmat ajattelijat pakoon maailman melua, mutta samalla he toitivat sisäänsä kaiken sen draaman, rakkauden ja tuskan, jota me luemme heidän teoksistaan vielä tänäkin päivänä. Tunnetteko tekin sen jännitteen? Se on luovuuden ja yksinäisyyden hienovarainen tasapaino. Jos menemme syvemmälle historiaan, tämä talo on toiminut eräänlaisena henkisenä laboratoriona. Se rakennettiin aikana, jolloin kirjailija ei ollut vain ammattilainen, vaan usein yhteiskunnan kapinallinen tai tarkkailija, joka seisoi hieman sivussa. Talo on nähnyt vuosisatojen vaihtuvan ja poliittiset tuulet kääntyvän. Se on ollut turvasatama sensuurin ja vainon keskellä, paikka, jossa on kirjoitettu kiellettyjä pamfletteja ja mullistavia romaaneja öljylampun valossa, kun kaupunki ympärillä on nukkunut. Täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat muuttaneet tapaamme ajatella vapautta ja ihmisyyttä. Jokainen nariseva lattialauta ja kulunut ovenkahva on todistaja hetkille, jolloin kynä on kohdannut paperin ja syntynyt jotain, mikä on kestänyt aikaa. Se ei ole vain rakennus, vaan arkisto inhimillisistä tunteista ja älyllisestä rohkeudesta. Mutta jokaisella tällaisella talolla on myös salaisuutensa, ja tämä ei ole poikkeus. Paikalliset legendat kertovat, ettei täällä koskaan kirjoitettu aivan yksin. Sanotaan, että talon yläkerrassa, takaosan pienessä kirjastossa, on huone, jota ei ole merkitty pohjapiirustuksiin. Tarinan mukaan siellä on säilytetty käsikirjoitus, jota ei koskaan julkaistu – teos, joka oli niin totuudenmukainen ja paljastava, että sen kirjoittaja pelkäsi sen tuhoavan kaiken, mitä hän rakasti. Jotkut sanovat, että myöhään illalla, kun talo on tyhjä, voi kuulla säännöllistä kirjoituskoneen rapinaa, vaikka kukaan ei ole huoneessa. Onko se vain tuuli, joka leikkii verhoilla, vai onko kyseessä jokin keskeneräinen ajatus, joka kieltäytyy kuolemasta ja etsii yhä oikeita sanoja? Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät astumaan sisään. Mutta pyydän teitä yhdestä asiasta: kun kuljemme käytävillä, olkaa hiljaa ja tarkkailkaa. Katsokaa varjoja ja kuvitelkaa itsenne siihen hetkeen, kun maailma oli vielä mustavalkoinen ja sana oli vahvin ase, joka ihmisellä oli käytössään. Mietikää samalla, mitä te kirjoittaisitte, jos saisitte tämän talon rauhan ja hiljaisuuden itsellenne yhdeksi yöksi. Mennäänpä sisälle, katsotaan, mitä salaisuuksia nämä huoneet meille vielä paljastavat. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.