Jyväskylän taidemuseo

Tervetuloa kaikki! Ottakaa hetki aikaa ja katsokaa ympärillenne. Me seisomme nyt paikassa, jossa taide ja arkkitehtuuri eivät ole vain esillä, vaan ne hengittävät yhdessä. Huomaatteko, miten valo siivilöityy tilaan? Täällä Jyväskylän taidemuseossa tunnelma on erityinen; se on sekoitus pohjalaista tyyntä itsepäisyyttä ja kosmopolitiilista avoimuutta. Kun astumme sisään, jätämme taaksemme kaupungin kiireen ja astumme maailmaan, jossa aika tuntuu hidastuvan. Täällä ei vain katsota kuvia seinällä, vaan me astumme keskelle keskisuomalaisen sielunmaisemaa. Tunnen aina pienen jännityksen, kun tuon ryhmän tänne, sillä jokainen huone on kuin uusi luku tarinassa, joka kertoo siitä, kuka me olemme ja mistä olemme tulleet. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Museon sydän sykkii tietenkin Alvar Aaltotaiteen tahdissa. On uskomatonta ajatella, että tämä rakennus on osa suurempaa kokonaisuutta, Aaltomuseon ja tämän taidemuseon symbioosia. Aalto ei halunnut vain rakentaa seiniä, vaan hän halusi ohjata ihmisen kokemusta. Hän pohti, miten valo lankeaa pinnoille ja miten ihminen liikkuu tilassa. Historian harrastajana minua kiehtoo se, miten Jyväskylä nousi pienestä kauppalasta sivistyneeksi kulttuurikeskukseksi, ja taidemuseo on tämän kehityksen huipentuma. Täällä on nähty teoksia, jotka heijastavat Suomen nuorta nationalismia, mutta myös rohkeaa modernismia. Museon koko olemus on kunnianosoitus sille ajalle, jolloin uskottiin, että hyvä design ja taide voivat oikeasti parantaa ihmisen elämänlaatua ja yhteiskuntaa. Se ei ole vain säilytyspaikka vanhoille maalauksille, vaan se on manifesti siitä, miten ihminen ja luonto voivat kohdata urbaanissa ympäristössä. Ja tässä kohtaa, kuiskaan teille pienen salaisuuden, jota ei välttämättä löydä virallisista oppaista. Sanotaan, että näiden seinien sisällä asuu eräänlainen luova henki, joka ei anna rauhan niitä, jotka tulevat tänne vain nopeasti läpi kävellessään. On kerrottu tarinoita siitä, kuinka tietyt teokset tuntuvat muuttavan ilmettään riippuen siitä, kuka niitä katsoo ja millä mielialalla. Jotkut sanovat, että Aaltokin on välillä täällä kierroksilla, tarkkailemassa, että valon kulmat ovat edelleen juuri sellaisia kuin hän aikoi. Se on tietysti myytti, mutta eikö taide olekin juuri sitä – kykyä nähdä näkymätöntä? Kun katsotte teoksia, älkää etsine vain oikeita vastauksia, vaan etsikää niitä pieniä, salaisia viestejä, joita taiteilija on jättänyt jälkeensä. Se on kuin keskustelu yli sukupolvien rajojen. Nyt, kun olemme kävelleet historian ja myyttien halki, on teidän vuoronne. Haluan haastaa teidät yhteen asiaan: älkää vain katsoko teoksia, vaan pysähtykää niiden äärelle. Etsikää se yksi teos, joka saa teidät tuntemaan jotain sellaista, mitä ette osaa pukea sanoiksi. Antakaa museon hiljaisuuden puhua teille. Kun lopulta poistumme näistä ovista takaisin Jyväskylän kaduille, huomaatte ehkä, että kaupunki näyttää hieman erilaiselta – ehkä hieman värikkäämältä tai mielenkiintoisemmalta. Olkaa hyvät, tutustukaa tilaan omaan tahtiinne. Nauttikaa matkasta, nauttikaa taiteesta ja ennen kaikkea, nauttikaa tästä hetkestä. Kiitos, että olitte mukana!