Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään ympäröivää vehreyttä.)
No niin, hyvät matkailijat, pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Vedäkää syvään henkeen. Tunnetteko tuon kostean mullan ja havupuiden tuoksun? Tervetuloa Ullaksenpuistoon. Monelle tämä on vain kaunis vihreä täplä kaupungin keskellä, paikka jossa kävellään koirien kanssa tai pysähdytään hetkeksi hengähtämään. Mutta jos me oikein hiljennetään ja annetaan mielikuvituksen toimia, huomaatte, että tämä puisto ei ole vain luontoa. Se on kuin elävä arkisto. Täällä kaupungin kiireinen syke vaimenee, ja me astumme tilaan, jossa aika tuntuu hidastuvan. Katsokaa noita vanhoja puita; ne ovat nähneet tämän kaupungin muuttuvan, rakennusten nousevan ja ihmisten sukupolvien kulkevan ohi, samalla kun ne itse ovat vain kasvaneet hiljaa ja rauhassa.
Mutta mennäänpä syvemmälle. Kun katsomme tätä maisemaa, meidän on muistettava, että kaupunki ei ole aina näyttänyt tältä. Historiallisesti tällaiset alueet ovat olleet usein kaupungin reuna-alueita, välivyöhykkeitä, joissa luonto ja ihminen ovat kohdanneet. Ullaksenpuiston kaltaiset alueet kertovat meille tarinaa siitä, miten me olemme halunneet säilyttää palasen villiä luontoa urbaanin kasvun keskellä. Ennen kuin täällä oli hoidettuja polkuja ja puistonpenkkejä, täällä on kulkenut vaeltajia, metsästäjiä ja ehkäpä kaupungin varhaisimpia rakentajia, jotka ovat etsineet täältä materiaaleja tai suojaa. Jokainen kivi ja jokainen puro on osa suurempaa palapeliä, joka kertoo alueen maaperästä ja siitä, miten vesi on muovannut tätä maastoa tuhansien vuosien ajan. Tämä ei ole vain istutettu puisto, vaan se on osa alkuperäistä luonnon kiertokulkua, joka on selviytynyt betoniviidakon keskellä.
Ja tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista opasteista tai kaupungin historiakirjoista. Sanotaan, että Ullaksenpuistossa on omien salaisuutensa. Paikallisten tarinoiden mukaan tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti hämärän aikaan, voi tuntea oudon läsnäolon. Jotkut sanovat, että täällä asuu kaupungin ”hiljaiset vartijat” – henkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, että me olemme täällä vain vieraita, ja että maa omistaa tämän paikan. On kuiskaillut, että jos pysähtyy täydelliseen hiljaisuuteen suurimman tammen tai kuusen juurelle, voi kuulla kaupungin menneisyyden kaiun. Onko kyse vain tuulen huminasta lehdissä vai jostain muusta? Se jää jokaisen kokijan mielensä. Mutta juuri tuo mystiikka tekee tästä paikasta erityisen; se antaa luonnolle sielun ja tekee jokaisesta kävelykierroksesta pienen tutkimusmatkan tuntemattomaan.
Nyt, kun olemme asetelleet historian ja myytit paikalleen, ehdotan, että lähdemme kulkemaan. Mutta tehdään se näin: älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan tarkkailkaa ympäristöänne. Katsokaa, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja miten sammal peittää vanhat kivet. Kysykää itseltänne, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän puistoon, jos teidät muistettaisiin sadan vuoden päästä. Olkaa uteliaita ja annalko puiston kertoa teille omat tarinansa. Seuraavat kymmenen minuuttia kuljemme hiljaisuudessa, jotta jokainen voi löytää oman rauhan ja oman salaisuutensa täältä Ullaksenpuiston syvyyksistä. Mennäänpä, matka jatkuu.