The Dubliner

*(Opas pysähtyy The Dublinerin eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee rennosti, mutta itsevarmasti. Hän elehtii kädellään kohti pubin ovea ja ympäröivää katunäkymää.)* No niin, hyvät matkakumppanit, pysähtykää hetkeksi. Katsokaa tätä näkyä. Kuulitteko tuon vaimean naurun, joka kantautuu ovenraosta? Tuoksuitteko mallasjuoman ja vanhan puun aromin, joka sekoittuu Dublinin sateiseen katualueeseen? Tervetuloa The Dublineriin. Tämä ei ole vain pubi, tämä on kaupungin sykkivä sydän, paikka, jossa aika tuntuu pysähtyneen, vaikka maailma ympärillä kiitää eteenpäin. Täällä seinät eivät vain ole puuta ja kiveä, vaan ne ovat imeneet itseensä vuosikymmenten keskustelut, riidat, rakastumiset ja ne loputtomat tarinat, joita vain irlantilainen osaa kertoa. Tunnetehan te jo sen erityisen sähköisyyden ilmassa? Se on sitä aitoa dublinilaista henkeä, jossa vieras on vain ystävä, jota ei ole vielä ehditty tervehtiä. Jos katsomme tätä paikkaa historian silmin, meidän on ymmärrettävä, mitä pubi oikeasti tarkoittaa täällä Irlannissa. Se ei ole vain juomapaikka, vaan se on ollut vuosisatojen ajan kylän tai kaupunginosan epävirallinen kaupungintalo, oikeussali ja uutistoimisto. The Dubliner istuu keskellä kaupungin historiallista ydintä, alueella, jossa viikingit kerran perustivat kaupungin ja jossa brittien ja irlantilaisten välinen jännite on muovannut jokaista kulmakiveä. Tällaisissa pubeissa on suunniteltu kapinoita ja kirjoitettu runoja, jotka ovat määritelleet koko kansakunnan identiteetin. Kun katsotte noita tummia paneeleita ja kuluneita tiskejä, muistakaa, että täällä on istuttu niin satama-työläiset kuin oppineet professoritkin. Se on ollut tasa-arvoisempi paikka kuin mikään hovikertomus, sillä pint Guinnessin äärellä kaikki ovat samanarvoisia, olipa taustasi mikä tahansa. Mutta tiedättehän, että jokaisessa kunnon pubissa on jokin salaisuus, jota ei kirjoiteta virallisiin oppaisiin. Sanotaan, että täällä The Dublinerissa on kulkenut näkymättömiä säikeitä menneisyyteen. Paikallisten keskuudessa kuiskataan, että tietyillä illoilla, kun musiikki hiljenee ja sumu nousee Liffey-joelta, voi kuulla kaiun keskusteluista, joita käytiin satoja vuosia sitten. On tarinoita salaisista kellareista ja käytävistä, jotka yhdistivät pubit toisiinsa, jotta viesti – tai viina – kulki huomaamatta viranomaisten silmien ohi. Onko se vain turistien kuulemaa myyttiä? Ehkä. Mutta kun katsotte noita hämäriä nurkkia ja tunnette viileyden niskassanne, alkaa uskoa, että tässä talossa asuu enemmän kuin vain nykyiset asiakkaat. Historia ei täällä ole kuollutta, se on elävää, hengittävää ja välillä hieman ilkikurista. Joten, mitä sanotte? Riittääkö tämä historian oppitunti vai haluatteko kokea historian itse? Ehdotan, että astumme sisään, etsimme itsellemme sopivan nurkan ja tilaamme kierroksen paikallisia juomia. Anna tunnelman viedä ja kuuntele tarkasti – ehkä teistä joku onnistuu poimimaan ilmasta jonkin niistä salaisuuksista, joita vain The Dubliner osaa kertoa. Muistakaa, että paras tapa oppia Dublinin historiaa ei ole lukemalla kirjoja, vaan istumalla tiskin ääressä ja antamalla kaupungin puhua. Mennäänpä sisään, ennen kuin paikat täyttyvät!