Harjulan Setlementti

(Opas pysähtyy Harjulan setlementin pihapiiriin, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko teistähän se, miten täällä on yhtäkkiä hiljaisempaa kuin kaksi korttelia taampana kaupungin hälinässä? Tervetuloa Harjulan setlementtiin. Täällä aika tuntuu pysähtyneen, tai ainakin hidastuneen. Kun hengitätään sisään tätä vanhaa puuta ja puutarhan tuoksua, me ei olla enää vain nykyhetkessä, vaan me astutaan sisään sosiaaliseen utopiaan, joka syntyi aikana, jolloin kaupungistuminen repi ihmisten juuret irti maasta. Täällä, näiden rakennusten suojissa, on yritetty rakentaa jotain enemmän kuin vain asuntoja – täällä on rakennettu yhteisöä, turvaa ja ihmisarvoa sellaisten kohtaan, jotka olivat jääneet järjestelmän rattaiden alle. Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mistä tässä kaikessa on kyse. Setlementtiaate ei ollut vain hyvää tahtoa, vaan se oli tarkkaan harkittu sosiaalinen kokeilu. Ajatelmana oli, että koulutetut ihmiset, älymystö ja varakkaammat, muuttaisivat köyhimpien alueiden keskelle. He eivät halunneet vain antaa avustuksia ylhäältä päin, vaan he halusivat elää kylki kyljessä niiden kanssa, joita he halusivat auttaa. Harjula oli tällainen majakka. Täällä järjestettiin kurssit, täällä lapset saivat leikkiä turvallisesti ja täällä aikuiset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Se oli eräänlainen silta eri yhteiskuntaluokkien välillä. Kuvitelkaa ne keskustelut, jotka näillä poluilla on käyty – kun herrasmies ja työläinen ovat istuneet saman pöydän ääressä pohtimassa, miten kaupunkia voisi tehdä inhimillisemmäksi. Se oli rohkeaa, se oli radikaalia ja se oli välttämätöntä aikana, jolloin kaupungit kasvoivat hallitsemattomasti ja kurjuus oli näkyvää jokaisella kulmalla. Tosin jokaisella tällaisella paikalla on myös omat varjonsa ja salaisuutensa. Kun kulkee näissä käytävissä hämärän aikaan, voi melkein aistia sen jännitteen, joka täällä on vallinnut. Kaikki eivät nimittäin hyväksyneet tätä setlementin ideaa. Jotkut näkivät sen ylimielisyytenä, eräänlaisena sivistysimperialismina, jossa ”paremmat ihmiset” tulivat kertomaan köyhille, miten heidän pitäisi elää. On kerrottu tarinoita salaisista kokouksista ja kuiskausperinteistä, joissa kyseenalaistettiin setlementin motiivit. Myytti kertoo, että täällä on kulkenut läpi ihmisiä, jotka ovat toimineet salaa yhteiskunnan kapinallisina, käyttäen setlementin suojelua peitekuorena toimintaan, jota viranomaiset eivät olisi hyväksyneet. Se on tehnyt paikasta mystisen – se ei ole vain hyväntekeväisyyden keskus, vaan paikka, jossa on kohdattu ihmisyyden kaikki puolet: sekä pyhyys että kapina. Nyt, kun me ollaan tässä, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me elämme maailmassa, jossa ollaan jatkuvasti yhteydessä digitaalisesti, mutta silti monet meistä tuntevat itsensä yksinäisiksi keskellä kaupunkia. Harjulan setlementti muistuttaa meitä siitä, että todellinen yhteisöllisyys vaatii läsnäoloa, fyysistä tilaa ja halua nähdä toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Se on oppitunti, joka on yhtä ajankohtainen tänään kuin sata vuotta sitten. Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme ja astumme takaisin kaupungin sykkeeseen, ottakaa tämä tunnelma mukaan. Mietikää, missä meidän päivän setlementtimme voisivat olla. Mutta ennen kuin liikutaan eteenpäin, katsokaa vielä kerran tuota vanhaa puuta – se on nähnyt enemmän kuin mikään historiankirja pystyy kertomaan.