Luku 1
(Opas pysähtyy aukion keskelle, levittää käsiään ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta hieman salaperäisesti.)
Katsokaapa ympärillenne. Tervetuloa Penttilänaukiolle. Ota hetki aikaa ja vain kuuntele. Kuuletko tuon kaupungin sykkeen, joka virtaa meidän ympärillämme? Täällä, keskellä tätä kivetystä ja kiirettä, on jotain sellaista, mitä ei näe ensisilmäyksellä. Useimmille tämä on vain paikka, jonka läpi kävellään matkalla töihin tai kauppaan, mutta meille se on portti menneisyyteen. Tunnen aina, kun astun tälle aukiolle, että ilma muuttuu hieman tiheämmäksi. On kuin kaupungin muistot olisivat kerrostuneet tänne, näiden mukulakivien alle, ja odottaisivat vain sitä, että joku pysähtyy kysymään: mitä täällä on oikeasti tapahtunut?
Jos kelaamme aikaa taaksepäin, tämä aukio ei ollut koskaan vain tyhjää tilaa, vaan kaupungin elävä sydän. Sata vuotta sitten täällä vallitsi täysin eri maailma. Täällä haisettiin hevoslannasta, vastaleivotulta leivältä ja kivihiileltä. Penttilänaukio oli se paikka, missä kaupungin eri luokat kohtasivat. Täällä kauppiaat huusivat tuotteitaan ja sanomalehdenmyyjät huutivat päivän otsikoita. Se oli kaupungin informaatiokeskus ennen internetiä ja radiota. Rakennukset, jotka meidät ympäröivät, ovat nähneet kaiken: sodat, nälkävuodet ja suuret juhlat. Ne ovat seisseet vakaasti, kun taas ihmiset ja muoti ovat vaihtuneet ympärillä. Kun katsotte noita yläkerran ikkunoita, voitte melkein kuvitella niiden takana kurkistavat kasvot, jotka tarkkailivat aukion vilinää ja pohtivat maailman menoa.
Mutta tässä kohtaa tarinaan tulee se mielenkiintoinen käänne. Paikalliset tietävät, että Penttilänaukiolle liittyy yksi salaisuus, jota ei löydä virallisista oppaista. Sanotaan, että aukion alla risteää vanha, unohdettu tunneliverkosto, joka yhdisti kaupungin varakkaimpia kauppahuoneita suoraan satamaan. Mutta myytti kertoo jostain muustakin. Sanotaan, että yksi näistä tunneleista johtaa paikkaan, jota ei ole merkitty mihinkään karttaan. Legendan mukaan täällä, juuri meidän jalkojemme alla, on säilynyt aikakapseli kaupungin kultaiselta ajalta, jota ei ole koskaan avattu. Jotkut sanovat, että tiettyjen kellonaikojen aikaan, kun aukio on hiljainen, voi kuulla vaimeaa kumeutta syvyyksistä, kuin kaupunki itse hengittäisi tai kuiskaileisi meille asioita, jotka on tarkoitettu pysyämaan salaisuuksina.
Nyt, kun katsotte tätä aukioita uudella silmällä, huomaatte varmaan, että jokainen halkeama kivetyksessä ja jokainen kulunut seinä kertoo oman tarinansa. Historia ei ole vain kirjoissa, se on tässä, meidän jalkojemme alla ja ympärillämme. Toivon, että seuraavalla kerralla, kun kuljette tästä läpi kiireessä, pysähdytte vaikka sekunniksiksi. Kuunnelkaa tuota kuisketta ja miettikää, kuka teidän sijallanne seisoi täällä sata vuotta sitten. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani. Nyt jatketaan matkaa, mutta pitäkää silmät auki, sillä kaupunki on täynnä tällaisia näkymättömiä kerroksia.
