Luku 1
*(Opas pysähtyy aukion keskelle, levittää käsiään ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta hivenen salaperäisesti.)*
No niin, hyvät matkailijat, pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Ottakaa syvään henkeä. Tunnetteko te tämän? Tämän kaupungin sykkeen, joka tuntuu lähes sähköisenä juuri tässä kohdassa, Puustellinaukiolla. Kun katsotte ympärillenne näitä moderneja julkisivuja ja kiireisiä ihmisvirtoja, on helppo unohtaa, että me seisomme kerrosten päällä. Me seisomme ajan päällä. Jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kaukaisen hevoskärryjen kolinan mukulakivillä ja tuntea ilmassa vanhan tervan ja hiilen tuoksun. Tämä aukio ei ole vain kauttakulkupaikka, vaan se on kaupungin muisti, hiljainen todistaja kaikelle sille, mitä on tapahtunut ennen meitä. Täällä, missä nyt on vain betonia ja asfalttia, on joskus sykkinyt aivan erilainen elämä.
Jos menemme historian syvään päätyyn, niin Puustellinaukiota on pidetty kaupungin epävirallisena sydämenlyöntinä jo vuosikymmeniä. Alun perin tämä alue oli kauppiaiden ja käsityöläisten maailmaa, paikka, jossa tavara vaihtui rahaksi ja huhut levisivät nopeammin kuin tulipalo kuivassa heinässä. Täällä on kohdattu, kiistelty ja rakastettu. Vuosisatoja sitten tämä oli paikka, jonne maaseudun ihmiset tulivat tuomaan tuotteitaan, ja kaupungin hienostuneimmat herrat laskeutuivat vaunuistaan tarkkailemaan maailmaa. Se oli sosiaalinen sulatusuuni, jossa eri luokat kohtasivat – joskus sovussa, useimmin kuitenkin jännitteisessä tunnelmassa. Arkkitehtuuri on muuttunut, talot ovat palaneet ja nousseet uudelleen, mutta tämän paikan merkitys solmukohtana on säilynyt. Se on ollut strateginen piste, jonka hallinta on tarkoittanut kaupungin rytmin hallintaa.
Mutta nyt, kuunnelkaa tarkasti, sillä tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista oppaista. Paikallisten vanhimpien keskuudessa liikkuu tarina, eräänlainen urbaani myytti, joka liittyy aukion alla kulkeviin vanhoihin kellareisiin ja hämäriin käytäviin. Sanotaan, että kaupunkia rakentaneiden aikaa on seurannut salainen seura, joka on käyttänyt tätä nimenomaista neliötä kohtaamispaikkanaan. Legendan mukaan aukion alta löytyy vieläkin huone, jonne on kätketty kaupungin alkuperäinen perustamisasiakirja tai kenties jokin arvokas reliikki, joka takaa kaupungin kukoistuksen. Jotkut sanovat, että tietyissä kuun vaiheissa, kun sumu nousee maasta, voi kuulla maan alta vaimeaa kuiskausta tai askelten kaiun, vaikka kukaan ei olisi liikkeellä. Onko se vain tuuli rakenteissa vai jotain enemmän? Sitä ei tiedetä, mutta se antaa tälle paikalle tietynlaista mystistä painoarvoa.
Joten, kun te jatkatte matkaanne tästä eteenpäin, älkää vain kävelkö tämän aukion yli. Pysähtykää hetkeksi ja miettikää, kuka on seissyt juuri tässä samassa kohdassa sata vuotta sitten. Mitä hän toivoi? Mitä hän pelkäsi? Puustellinaukio on enemmän kuin vain koordinaatti kartalla, se on silta menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Katsokaa vielä kerran noita rakennusten yksityiskohtia, ehkä löydätte jonkin pienen merkin, joka vihjaa noista salaisuuksista. Olipa se sitten historiaa tai myyttejä, tämä paikka kantaa mukanaan sielua, jota ei voi pyyhkiä pois millään uudisrakentamisella. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian läpi kanssani. Nyt, mennäänpä eteenpäin, seuraava kohde odottaa!
