Luku 1
(Opas pysähtyy rakennuksen eteen, katsoo hetken ylöspäin ja kääntyy sitten lämpimästi ryhmän puoleen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)
Katsokaa tätä rakennusta. Ensimmäisellä silmäyksellä Kannelmäen palvelutalo saattaa näyttää vain yhdeltä kaupungin monista huoltopisteistä, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, seinät alkavat kertoa. Täällä, tämän betonin ja modernien julkisivujen alla, sykkii kaupunkimme yhteinen muisti. Tunnutteko te tämän ilmassa leijuvan rauhan? Se ei ole vain hiljaisuutta, vaan se on kerroksellisuutta. Täällä on eletty, rakastettu ja hyvästelty sukupolvien ajan. Kun me seisomme tässä, me emme ole vain kadulla, vaan me olemme aikajanalla, jossa menneisyys ja nykyhetki kietoutuvat toisiinsa. Tervetuloa paikkaan, jossa arki ja historia kohtaavat tavalla, jota harva ohikulkija osaa arvostaa.
Mennään nyt vähän syvemmälle. Tämän tontin historia ulottuu kauas ennen nykyistä palvelutaloa. Alun perin tällä alueella on ollut tyypillistä kaupunkilaista puutarhamaisemaa ja pienempiä asuinrakennuksia, jotka heijastivat kaupungin kasvupyrkimyksiä sodan jälkeen. Kannelmäen alue on ollut portti uudenlaiseen asumiseen, jossa haluttiin yhdistää urbaani elämä ja luonnon läheisyys. Palvelutalon synty oli vastaus yhteiskunnan muutokseen: kun kaupunki kasvoi ja väestö vanheni, syntyi tarve paikoille, jotka eivät olisi vain asuintaloja, vaan turvasatamia. Rakennusprosessi itsessään kertoi aikansa arkkitehtuurista – käytännöllisyys meni estetiikan edelle, mutta juuri tuo konstailematon tyyli tekee tästä paikasta niin aidon. Täällä on nähty kaupungin muuttuminen teollisuuden ja pientalojen sekaisesta vyöhykkeestä moderniksi palvelukeskittymäksi, ja tämä talo on toiminut ankkurina, joka on pitänyt kiinni alueen inhimillisestä mittakaavasta.
Mutta tiedättehän te, ettei mikään vanha talo ole vain tiiliä ja laastia. Täällä Kannelmäessä liikkuu tiettyjä tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Vanhat asukkaat kuiskailevat joskus käytävillä siitä, että talon perustusten alla kulkee vanha, unohdettu salaoja tai kenties kellarikerros, jota ei ole merkitty nykyisiin pohjapiirustuksiin. Sanotaan, että sota-aikana täällä on pidetty salaisia kokouksia ja kätketty asioita, joita ei haluttu viranomaisten tietävän. Onko kyse vain kaupunkilaisista legendoista? Ehkä. Mutta kun kulkee käytävissä myöhään illalla ja kuulee kaukaisen kolahduksen tai tuntee äkillisen vetoa kohdassa, jossa ei pitäisi olla aukkoja, alkaa epäillä. Se on se mystiikka, joka tekee paikasta elävän; ajatus siitä, että jokaisen seinän takana voi olla salaisuus, jota kukaan ei ole vielä löytänyt.
Nyt, kun me olemme kurkistaneet historian ja myyttien maailmaan, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Historia ei ole vain menneisyyttä, vaan se on sitä, mitä me teemme juuri nyt. Tämä palvelutalo on todiste siitä, miten huolehtimme toisistamme. Se on elävä museo inhimillisyydestä. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, katsokaa ympärillenne ja miettikää, mitä tarinoita te itse jättätte jälkeenne tähän kaupunkiin. Kiitos, että kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Olkaa hyvä ja seuraatte minua, niin suunnataan kohti seuraavaa pysäkkiä, jossa kaupungin syke tuntuu vielä vahvemmin.
