Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imuroida itseensä ympäröivän luonnon rauhan.)
Katsokaapa ympärillenne. Tuntuu, eikö tunnu siltä, että olemme astuneet johonkin rinnakkaistodellisuuteen? Täällä Mikonmäen syleilyssä kaupungin melu vaimenee ja korvaa se kuusien havina ja tuo tietty, lähes harras hiljaisuus. On jotain maagista siinä, miten luonto on ottanut tämän paikan takaisin haltuunsa. Kun seisomme tässä, ilmassa tuoksuu kostea sammal ja vanha metsä, ja vaikka tiedämme olevamme lähellä urbaania sykettä, täällä aika tuntuu hidastuvan. Tervetuloa paikkaan, jossa vihreys ei ole vain koristetta, vaan elävä arkisto, joka kätkee sisäänsä kerroksittain tarinoita ihmisistä, maasta ja luonnon periksiantamattomuudesta.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin Mikonmäen kaltaiset alueet ovat olleet kaupungin kasvun varrella tärkeitä keuhkoja ja resurssivarastoja. Ennen kuin täältä tuli tällainen virkistysalue, täällä on raahattu raskasta kuormaa. Kuvitelkaa mielessänne aika, jolloin nämä polut eivät olleet hitaiden kävelyiden reittejä, vaan kulkuväyliä, joita pitkin kuljetettiin polttopuita ja rakennusmateriaaleja kasvavaan kaupunkiin. Täällä on koettu karua työtä ja metsän lakeja. Alue heijastaa hienosti sitä suurta muutosta, jonka Helsinki on käynyt läpi: villistä metsämaasta hallituksi puistoksi ja luonnonsuojelualueeksi. Historian harrastajana minua kiehtoo se, miten maaston muodot kertovat tarinaa jääkaudesta ja veden liikkeistä, mutta samalla jokainen vanha puu on nähnyt sukupolvien vaihtuvan ja kaupungin nousevan horisonttiin. Me kuljemme siis kirjaimellisesti historian päällä.
Mutta tietysti jokaisella tällaisella metsäisellä kolkalla on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Sanotaan, että kun hämärä laskeutuu ja sumu nousee maasta, Mikonmäen metsissä voi tuntea jonkun katseen niskassaan. Vanhat tarinat kertovat metsän hengistä ja eksyneistä vaeltajista, jotka ovat löytäneet täältä polkuja, joita ei löydy mistään kartasta. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jotain, mitä emme näe? Moni on kertonut kokeneensa täällä omituisia energioita, ikään kuin luonto itse kuiskailemaan vanhoja viestejä niille, jotka osaavat todella kuunnella. Se on se mystinen puoli, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja pensaita; se on elävä organismi, jolla on oma muistinsa ja tapansa varjella salaisuuksiaan.
Nyt kun olemme pysähtyneet hetkeksi, haluan haastaa teidät. Kun jatkatte matkaanne, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää yksi asia, joka tuntuu teistä täysin epätavalliselta tai mystiseltä. Ehkä se on oudosti kiertynyt puunrunko tai kiven raossa kasvava harvinainen kasvi. Antakaa aistien ohjata teitä ja kysykää itseltänne, mitä tämä metsä kertoisi teille, jos se osaisi puhua. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen ja luonnonmukaisen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne uppoutua Mikonmäen rauhaan ja löytää omat totuutenne tämän vihreän labyrintin keskeltä. Nauttikaa hiljaisuudesta.