Jääkärien muistomerkki

(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ympärilleen, antaen hiljaisuuden laskeutua ryhmän ylle.) Katsokaapa tätä paikkaa. Pysähdytään hetkeksi. Täällä, missä tuuli humisee puissa ja ilma tuntuu tiettyä painavammalta, seisoo tämä muistomerkki. Se ei ole vain kiveä ja metallia, vaan se on ankkuri, joka sitoo meidät tähän maaperään ja niihin miehiin, jotka kerran kulkivat täällä. Kun seisotte tässä, yrittäkää kuvitella itsenne sata vuotta taaksepäin. Sulkekaa silmänne ja kuulkaa kaukainen jylinä, lumisateen hiljaisuus ja raskaan varustuksen narina. Tässä kohdassa historia ei ole vain kirjoissa, vaan se on lähes käsin kosketeltavaa. Tuntukaa se kylmyys ja se päättäväisyys, joka täytti näiden miesten sydämet, kun he tiesivät, ettei paluumatkalla ole takuita, mutta tavoitteena oli jotain suurempaa kuin heidän oma henkensä. Mennäänpä nyt hieman syvemmälle siihen, mitä täällä oikein tapahtui. Jääkärit eivät olleet mitä tahansa sotilaita. He olivat nuoria miehiä, jotka lähtivät salaa, lähes varkain, yli rajan Saksaan oppimaan modernia sodankäyntiä. Ajatelkaa sitä rohkeutta ja epätoivoa: he olivat maanpakolaisia omassa kotimaassaan, kouluttautuivat ankarimpaan mahdolliseen kuriin ja odottivat vuosia sitä hetkeä, kun he saisivat palata kotiin ja auttaa Suomea itsenäistymään. Kun he lopulta palasivat, he eivät tuoneet mukanaan vain aseita, vaan uudenlaisen taktiikan ja uskon siihen, että taistelu on voitettavissa. Tämä muistomerkki kantaa mukanaan sitä valtavaa uhrausta. Se muistuttaa meitä ajasta, jolloin Suomen kohtalon oli ratkaistava lumen ja jään keskellä, ja kun nämä miehet liikkuivat metsissä, he olivat kuin varjoja – näkymättömiä, mutta tappavan tehokkaita. He loivat perustan sille ammattisotilaisuudelle, jota me vielä tänä päivänä kunnioitamme. Mutta tiedättekö, tässä paikassa on myös sellainen näkymätön puoli, eräänlainen myytti. Moni kertoo, että täällä, juuri tämän muistomerkin ympärillä, voi välillä tuntea oudon sähköisyyden ilmassa. Sanotaan, että historian kaiut eivät koskaan täysin hiljene. On tarinoita partioista, jotka ovat kuulleet kaukaista marssitahdin kuminaa tai nähneet vilaukselta hahmoja sumun keskellä, vaikka ympärillä ei olisi ketään. Se ei ole välttämättä mitään yliluonnollista, vaan ehkä se on vain tämän paikan vahva lataus. Se on kunnian ja surun risteytys. Jääkäreiden elämä oli täynnä salaisuuksia, koodikieliä ja vaarallisia pelikuvia. Tämän kivimonumentin alla lepää siis ei vain nimiä, vaan tuhansia kertomattomia tarinoita pelosta, veljeydestä ja siitä hiljaisesta sopimuksesta, jonka he tekivät keskenään: pysyä rinnalla loppuun asti, hinnasta huolimatta. Nyt, kun olemme kohdanneet tämän historian, katsokaa vielä kerran tuota muistomerkkiä. Se seisoo siinä muistuttamassa meitä siitä, että rauha ja vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne on ostettu kovalla valuutalla. Toivon, että vietätte tämän kokemuksen mukananne matkan jatkuessa. Päästkää ajatuksenne vaeltamaan ja miettikää, mitä te itse tekisitte, jos kohtalonne olisi pelastaa koko kansakunta. Kiitos, kun pysähtyitte ja kunnioititte tätä hetkeä kanssani. Nyt liikutaan taas eteenpäin, mutta jättäkää osa kunnioituksestanne tänne, näiden miesten muistolle.