J. V. Snellman

(Opas pysähtyy J.V. Snellmanin muistomerkin ääreen, katsoo ryhmääan ja ottaa rennon, mutta kutsuvan asennon. Hän hymyilee ja elehtii käsin ympäröivää kaupunkitilaa.) Katsokaa ympärillenne. Tässä me nyt seisomme, keskellä nykyajan hälinää, mutta jos me vain hiljennämme itsemme hetkeksi, voimme melkein kuulla historian kaiun. Tässä kohdassa ei ole kyse vain kivestä tai pronssista, vaan jostain paljon suuremmasta: itsetunnosta. Kuvitelkaa itsenne aikaan, jolloin meillä ei ollut omaa valtiota, vaan olimme vain osa suurta imperiumia. Tunnelma oli sähköinen, täynnä odotusta ja hiljaista kapinaa. Tässä ilmassa leijui kysymys: kuka me olemme? Johannes Vladimir Snellman ei ollut vain professori tai virkamies, vaan hän oli se arkkitehti, joka piirsi meille tien ulos varjoista. Hän ei huudellut toreilla, vaan hän taivutti kynäänsä ja ajatteli, ja se oli kenties kaikkein pelottavin ase, mitä tuohon aikaan oli. Mennäänpä nyt syvemmälle siihen, mitä tässä oikeastaan tapahtui. Snellman tajusi jotain, mitä monet muut eivät vielä nähneet. Hän ymmärsi, että jos me haluamme selviytyä ja kukoistaa, meidän on luotava yhteinen kieli ja yhteinen kulttuuri. Se ei ollut pelkkää kielioppia tai sanastoa, vaan kyse oli sielun pelastamisesta. Hän tiesi, että ilman omaa kieltään ja identiteettiä me sulautuisimme muiden joukkoon ja katoaisimme historian kirjan sivuille. Hän käytti valtansa ja älynsä strategisesti; hän ei vain vaatinut, vaan hän perusteli ja rakensi. Hän loi sillan ruotsinkielisen sivistyneistön ja suomenkielisen kansan välille. Se oli valtava henkinen ponnistus, joka vaati rautatahtoa. Hän loi pohjan sille, että meistä tuli kansakunta, jolla on oikeus päättää omasta kohtalostaan. Voitte vain kuvitella ne loputtomat kirjeet, ne väittelyt ja sen paineen, jonka hän kantoi hartioillaan. Mutta tiedättekö, mikä tässä on se mielenkiintoinen salaisuus? Me muistamme Snellmanin usein kurinalaisena, kenties jopa hieman ankarana teoreetikkona, mutta hänen myyttinsä takana oli ihminen, joka kamppaili syvän yksinäisyyden ja valtavien vastustajien kanssa. Kerrotaan, että hän kykeni näkemään vuosikymmeniä eteenpäin, melkein kuin hänellä olisi ollut kristallipallo. Se ei ollut taikuutta, vaan äärimmäistä analyyttistä kykyä. Myytti kertoo miehestä, joka loi Suomen "pöydän ääressä", kynä kädessä, mutta todellisuus oli se, että hän joutui taistelemaan jokaisesta sanasta ja jokaisesta muutoksesta. Hän oli strateginen peluri, joka tiesi tarkalleen, milloin perääntyä ja milloin iskeä. Tämä patsas ei siis esitä vain miestä, vaan se esittää visiota, joka oli niin vahva, että se kesti ajan saatteen ja muutti koko maan suunnan. Joten, kun te seuraavalla kerralla luette suomeksi tai mietitte sitä, mitä tarkoittaa olla suomalainen, muistakaa tämä hetki ja tämä mies. Me seisomme tässä hänen perintönsä päällä. Se on muistutus siitä, että ideat ovat vahvempia kuin kivet ja että yksi ihminen, jolla on selkeä visio, voi muuttaa miljoonien ihmisten elämänsuunnan. Kiitos, kun pysähtyitte tämän tarinan ääreen. Nyt jatketaan matkaamme, mutta ottakaa tämä ajatus mukaanne: mikä on se asia, josta te haluaisitte jättää jäljen maailmaan? Mennäänpäpä taas eteenpäin!