Tervetuloa, hyvät matkakumppanit! Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää. Kuulkaa, miten tuuli humisee noissa vanhoissa puissa ja miten kaupungin melu vaimenee, kun astumme tänne Taikapuistoon. Täällä, keskellä vehreyttä, tuntuu siltä kuin aika pysähtyisi. Katsoitteko noita varjoja, jotka tanssivat maanpinnalla? Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on tämän paikan sielu. Moni näkee täällä vain leikkivgoogleapisä ja puunrunkoja, mutta minä näen kerroksia. Minä näen muistoja, jotka ovat imeytyneet tähän maaperään vuosikymmenten saatossa. Me emme ole vain leikkipuistossa, vaan olemme astumassa tilaan, jossa arki ja mielikuvitus kohtaavat kättä kohisten.
Jos katsomme tätä aluetta historian silmin, meidän on ymmärrettävä, mitä täällä on ollut ennen näitä kiipeilytelineitä. Tämä maa on nähnyt monia aikakausia. Ennen kuin kaupungin asfaltti alkoi vyöryä eteenpäin, tällaiset metsäiset saarekkeet olivat elintärkeitä keuhkoja paikallisille. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu puita, polttopuita ja kenties salaisia viestejä sodan ja niukkuuden vuosina. Tämän maan alla uinuu vanhoja juuria ja kenties jopa muinaisia rakenteita, jotka kertovat ajasta, jolloin ihminen eli symbioosissa luonnon kanssa, ei vain sen vieressä. Kaupunkisuunnittelun historian saatossa tällaiset paikat ovat usein olleet uhanalaisia, mutta Taikapuisto on säilyttänyt jotain olennaista: sen villiyden. Se on muistutus siitä, että vaikka rakentaisimme kuinka korkeita taloja, meillä on aina tarve palata takaisin sammaleen ja havujen keskelle, sinne missä maa tuntuu vielä aidolta.
Mutta nyt, täältä löytyy jotain, mitä ei kirjoitettu virallisiin kaupungin arkistoihin. Paikallisten keskuudessa on vuosikymmeniä kiertänyt tarina Tähtisilmän puusta. Sanotaan, että puiston syvimmässä kolkassa kasvaa puu, joka on nähnyt kaiken. Legendan mukaan se ei ole vain kasvi, vaan vartija, joka kerää itseensä kaiken sen naurun ja ne salaisuudet, joita lapset ovat kuiskanneet sen oksien suojassa. Vanhat asukkaat kertovat, että jos täällä hiljenee täysin ja laskee korvansa puun runkoa vasten, voi kuulla kaukaisia kaikuja menneiltä sukupolvilta. Se on eräänlainen emotionaalinen aikakapseli. Taikapuiston nimi ei siis tullut vain markkinoinnista, vaan siitä tunteesta, että täällä rajat näkyvän maailman ja näkymättömän välillä ovat hämärtyneet. Se on paikka, jossa myytit saavat kasvutilaa.
Katselkaa ympärillenne. Näettekö nuo valonpilkut, jotka siivilöityvät lehvästön läpi? Ne kutsuvat meitä tutkimaan tarkemmin. Kannustan teitä nyt irrottamaan katseenne puhelimista ja katsomaan ylöspäin, katsomaan noiden oksien kurottavutta. Kysykää itseltänne, mitä tarinoita te jättäisitte tähän puistoon, jos voisitte kirjoittaa oman viestinne ajan hiekkaan. Toivon, että vietitte täällä hetken omassa rauhassanne ja annatte luonnon kertoa oman tarinansa. Kiitos, että kuljette tämän polun kanssani. Nyt on teidän vuoronne löytää oma taianne tästä metsästä. Olkaa varovaisia, mutta olkaa uteliaita.
"Automaattisesti haettu luonto-kohde."