Luku 1
(Opas pysähtyy kielekkeelle, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään avautuvaa maisemaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa ympäröivää hiljaisuutta.)
Katsokaa tätä näkymää. Tässä me nyt seisomme, Kotikallion huipulla, missä tuuli tuntuu iholla aivan eri tavalla kuin tuolla alhaalla metsän siimeksessä. Vedäkää syvään henkeen – haistatteko sen havun ja kostean kallion tuoksun? On jotain pysäyttävää siinä, miten tämä graniitti on kestänyt aikaa, kun kaikki muu ympärillä on muuttunut. Täällä ylhäällä maailma tuntuu pienemmältä, mutta samalla merkityksellisemmältä. Kun suljete silmänne, voitte melkein kuulla, kuinka menneisyys kuiskaa näiden kallioseinämien välissä. Tämä ei ole vain kivi ja sammal, vaan tämä on muistiinpano luonnon omaan historiaan, paikka, joka on tarjonnut suojaa ja näköalan niille, jotka ovat kulkeneet täällä ennen meitä.
Jos mennään historian syvään päätyyn, niin täytyy tajuta, että tällaiset korkeat kohdat ovat aina olleet ihmiselle tärkeitä. Ennen karttoja ja GPS-laitteita kalliot olivat maamerkkejä, kiintopisteitä erämaan keskellä. Kotikallio on toiminut luonnollisena tähystyspaikkana, josta on voitu seurata metsästysmaita tai tarkkailla, lähestyykö vierasta väkeä. Kuvitelkaa ne aikakaudet, kun täällä on istuttu nuotiolla, katsottu horisonttiin ja pohdittu elämän suuria kysymyksiä. Alueen geologia kertoo tarinaa miljoonien vuosien takaa, jääkausien valtavista voimista, jotka ovat hioneet tämän pinnan sileäksi ja jättäneet jälkeensä tämän karun kauneuden. Ihmisen historia on tässä mittakaavassa vain lyhyt välähdys, mutta silti olemme jättäneet jälkemme tähän maisemaan – ehkäpä vain muistoina ja tarinoina, joita kerrotaan nuoremmille sukupolville.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös se puoli, jota ei kirjoiteta oppikirjoihin. Paikalliset ovat puhuneet siitä, että Kotikallio ei ole koskaan täysin tyhjä. On kerrottu tarinoita näkymättömistä vartijoista, jotka suojelevat tätä kalliota ja sen ympärillä olevaa luontoa. Sanotaan, että jos täällä pysähtyy täydelliseen hiljaisuuteen ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla ääniä, joita ei pitäisi olla – kaukaisia huutoja tai askelia, vaikka ketään muuta ei olisi näkyvissä. Jotkut uskovat, että täällä on vanha voimapaikka, jossa maan ja taivaan rajapinta on ohuempi kuin muualla. Se on sellainen salaisuus, joka tekee paikasta mystisen; se muistuttaa meitä siitä, että luonto on suurempaa kuin meidän järkemme pystyy käsittämään, ja että jotkin asiat on jätettävä selittämättömiksi.
Nyt kun olemme imeneet itseemme tämän paikan hengen, ehdotan, että otamme vielä hetken itsellemme. Katsokaa vielä kerran tuonne alas laaksoon ja miettikää, kuinka monta sukupolvea on seissyt täsmälleen tässä samassa kohdassa, tuntenut saman tuulen ja nähnyt saman taivaan. Me olemme vain hetkellisiä vieraita täällä, mutta tällaiset kokemukset jäävät meihin. Toivon, että viette tämän rauhan ja historian havinaa mukananne, kun alamme laskeutua takaisin arkeen. Kiitos, kun kuljitte tämän polun kanssani – pidetään huolta siitä, että Kotikallio pysyy yhtä villinä ja salaperäisenä myös seuraavalle tuhannelle vuodelle.
