Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän ensin imureidat ympäröivästä luonnosta.)
Katsokaas ympärillenne. Täällä Nummisuutarinpuistossa on jotain sellaista, mitä kaupungin kiireestä on vaikea löytää. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä hieman viileämmältä ja miten kaupungin melu vaimenee puunlehtien suojassa? Se on kuin pieni saareke, jossa aika hidastuu. Täällä luonto ei ole vain koristetta, vaan se on osa kaupungin muistia. Kun seisomme tässä, emme ole vain puistossa, vaan olemme kerrosten päällä. Jokainen askel, jonka otamme näillä poluilla, kulkee historian yli. Tässä paikassa yhdistyvät villi luonto ja ihmisen kädenjälki, ja jos vain pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan, voi melkein kuulla menneiden aikojen kuiskaukset tuulessa.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä paikka on ollut. Jos kelaisimme kelloa taaksepäin, tämä alue ei ollut sitä hoidettua puistoa, jonka nyt näemme. Alun perin nämä olivat karuja maita, joissa luonto hallitsi ja ihminen sovittautui. Nimi Nummisuutari kantaa mukanaan tarinaa ammattitaidosta ja selviytymisestä. Ennen kaupungistumista tällaiset alueet olivat tärkeitä puskureita ja resurssien lähteitä. Täällä on kulkenut ihmisiä, jotka tiesivät tarkalleen, mistä kasvaa parhaat lääkekasvit tai miten maastoa käytettiin hyödyksi. Se oli aikaa, jolloin elämä oli sidoksissa vuodenaikoihin ja luonnon kiertokulkuun. Kun kaupunki alkoi laajentua, monet tällaiset viheralueet katosivat betonin alle, mutta Nummisuutarinpuisto säilyi. Se on kuin elävä museo, joka muistuttaa meitä siitä, miltä tämä maa näytti ennen kuin asfaltti peitti sen. Se on säilyttänyt palasen sitä alkuperäistä henkeä, jota kutsutaan pohjoiseksi sitkeydeksi.
Tämän paikan ympärillä liikkuu kuitenkin myös tarinoita, joita ei löydy virallisista historiankirjoista. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että puiston syvimmät kolot ja vanhimmat puut kätkevät sisäänsä salaisuuksia. Sanotaan, että täällä on kulkenut hahmoja, jotka eivät kuuluneet tähän maailmaan, tai että tietyissä kohdissa puistoa raja nykyhetken ja menneisyyden välillä on ohenemassa. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun hämärä laskeutuu ja varjot pitenevät, on helppo uskoa, että puisto muistaa kaiken, mitä sen alla on tapahtunut. Onko täällä kätkettynä vanhoja raunioita tai ehkäpä jotain, mitä ei koskaan tarkoitettu löydettäväksi? Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja pensaita. Se on tarinoiden koti.
Nyt, kun olette kuulleet tämän, haluan teidät kokeilemaan jotain. Kun jatkammme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää aistia tämän paikan energiaa. Etsikää se kohta, jossa tunnette itsenne pieneksi luonnon rinnalla. Katsokaa puun kaarnaa, haistakaa kostea multa ja miettikää, kuka on seissyt täsmälleen samassa kohdassa sata vuotta sitten. Nummisuutarinpuisto ei anna kaikkia vastauksiaan heti, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta. Toivon, että vietätte täällä hetken vielä omassa rauhassanne ennen kuin palaamme takaisin kaupungin sykkeeseen. Olkaa hyvät, kulkakaa eteenpäin, mutta tehkää se kunnioituksella tätä hiljaista historian vartijaa kohtaan.