Reino Helismaa

(Opas pysähtyy, katsoo ryhmääan lämpimästi ja elehtii kädellään ympäröivää kaupunkikuvaa. Äänensä on rauhallinen, hieman samettinen, mutta täynnä innostusta.) Katsokaa ympärillenne. Täällä, näiden katujen kulmissa, leijuu vieläkin sellaista vanhan Helsingin henkeä, jota ei löydä oppaista. Jos suljette silmänne, saatatte kuulla kaukaa vaimeaa sävelmää, haistaa tupakan savun ja tuntea sen tietynlaisen kaihon, joka on vain täällä. Me emme puhu tänään vain miehestä, vaan koko aikakaudesta. Puhumme Reino Helismaasta. Hän ei ollut vain kirjailija tai keksijä, vaan hän oli kaupungin syke, sen sielu ja kenties sen suurin romantikko. Helismaa oli mies, joka osasi nähdä loiston siellä, missä muut näkivät vain harmautta, ja hän antoi äänen niille, jotka usein jäivät historian katveeseen. Kun menemme syvemmälle Helismaan maailmaan, meidän on ymmärrettävä 1900-luvun puolivälin Suomi. Se oli aikaa, jolloin maailma rakentui uudelleen sodan raunioilta. Reino oli tämän murroksen keskiössä. Hän oli nero, jota ei pystytty lokeroimaan. Toisena päivänä hän kirjoitti hittejä, jotka saivat koko kansan hyppimään tanssihalleissa, ja seuraavana hän pohti eksistentiaalisia kysymyksiä tai hioin uutta keksintöään. Hänen tekstinsä, erityisesti ne kuuluistat revyykappaleet, eivät olleet vain viihdettä, vaan ne olivat peilejä, joista suomalainen kansa näki itsensä. Hän tavoitti sen tietynlaisen alakulon ja riemun liiton, jota me kutsutaan melancholiaksi. Helismaan kynästä syntyi maailmoja, joissa rakkaus oli aina suurta ja kohtalo usein arvaamatonta. Hän tunsi tämän kaupungin jokaisen kujan ja jokaisen hämärän kellarin, ja hän toi tuon maailman salonkeihin ja näyttämöille. Mutta Helismaan ympärillä kiersi aina tietty mystiikka, eräänlainen urbaani legenda. Sanottiin, että hänellä oli kyky lukea ihmisiä yhdellä silmäyksellä ja että hänen keksintönsä olivat usein aikaansa edellä, lähes maagisia. Hänet tunnettiin miehenä, joka saattoi kadota viikoiksi omiin ajatuksiinsa, vain palatakseen takaisin kantaen mukanaan jotain täysin uutta ja mullistavaa. On tarinoita hänen omituisista tapaustaan työskennellä ja siitä, miten hän yhdisti tiukan kurinalaisuuden ja täydellisen kaaoksen. Tämä ristiriita teki hänestä kiehtovan. Hän oli tavallaan kaupunkilainen shamaani, joka tiesi, missä kaupungin salaiset virrat kulkevat. Hän ei koskaan ollut vain yksi mies, vaan hän oli symboli vapaudelle ja luovuudelle, joka ei suostu nöyrtymään sääntöjen alle. Nyt, kun me jatkamme matkaamme, haluan teidän miettivän yhtä asiaa. Mitä meillä on enää jäljellä siitä maailmasta, jonka Helismaa kuvasi? Kun katsotte näitä rakennuksia ja ihmisiä, yrittäkää löytää se pieni ripaus kapinallisuutta ja suurta rakkautta, jota hän niin hartaasti vaali. Helismaa opetti meille, että elämä on liian lyhyt eletä tylsisti. Joten ottakaa tästä hetkestä kiinni, katsokaa kaupunkia uteliaina silmin ja uskaltakaa nähdä kauneutta siellä, missä muut näkevät vain betonia. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian halki kanssani. Nyt mennään, seuraava kohde odottaa meitä.