Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa hitaasti askeleen eteenpäin ja viittoo kädellään ympäröivää metsää ja leikkipaikkaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä pysähtyen antamaan luonnon äänien täyttää tauot.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä Kurkijoentien varrella, missä kaupungin häly alkaa vähitellen vaihtua puiden suhinaan, on jotain sellaista, mitä ei näe ensisilmäyksellä. Me seisomme nyt leikkipaikalla, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, huomaatte, ettei tämä ole vain hiekkalaatikko ja keinut. Tuntuuko se? Se on tietynlainen kerroksellisuus ilmassa. Täällä luonto on ottanut takaisin tilan, mutta se ei ole pyyhkinyt pois muistoja. On jotain hienovaraista siinä, miten valo siivilöityy näiden vanhojen puiden läpi, ikään kuin metsä itse vartioisi jotain, mikä on jäänyt historian hämäriin. Tervetuloa paikkaan, jossa nykyhetki ja menneisyys kättelevät toisiaan.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, meidän on mentävä kauas taaksepäin, aikaan ennen asfalttiteitä ja säännösteltyjä kaupunkisuunnitelmia. Kurkijoentie ei ole vain reitti pisteestä A pisteeseen B, vaan se on ollut osa alueen elintärkeää hermostoa. Ennen kuin täällä oli leikkipuisto, nämä maat olivat osa laajempaa maaseutumaista vyöhykettä, jossa ihminen ja luonto elivät tiukassa symbioosissa. Täällä on kuljettu, raivattu ja rakennettu. Voitte kuvitella, kuinka täällä on kulkenut hevoskärryt ja kuinka metsänreunassa on vietetty työpäiviä, kun maata on muokattu. Tämä alue on nähnyt kaupungin kasvun, teollistumisen ja sen, miten luonto on joutunut vetäytymään pieniin saarekkeisiin. Mutta juuri täällä, tässä kohdassa, on säilynyt jotain alkukantaisempaa. Se on kuin pieni aikakapseli, joka muistuttaa meitä siitä, että kaupungin alla sykkii aina vanha, villi sydän.
Mutta tässä tulee se osa, jota ei löydy virallisista kaupunkisuunnitelmista tai historiakirjoista. Paikallisten keskuudessa, jos vain kysyy oikeilta ihmisiltä, liikkuu tarinoita tästä metsiköstä. Sanotaan, että täällä on kulkenut vanhoja, unohtuneita polkuja, joita ei ole merkitty karttoihin, ja että jotkut ovat kokeneet täällä erikoisenlaista rauhaa – tai ehkäpä lievää levottomuutta. On puhuttu salaisista kohtaamispaikoista, joita nuoret ovat käyttäneet vuosikymmenten ajan, ja siitä, että tietyt puut täällä ovat nähneet enemmän kuin me uskallemme kuvitella. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jokin energiakeskittymä? Myytit syntyvät aina siellä, missä luonto on läsnä ja historia on hiljaista. Ehkä tämä leikkipaikka on sijoitettu juuri tänne, koska paikan henki on kutsuva, turvallinen ja samalla hieman mystinen.
Nyt, kun me olemme kulkeneet tämän polun läpi, haluan teidät pysähtymään. Kun jatkatte matkaanne Kurkijoentietä pitkin, älkää vain kävelkö, vaan katsokaa puiden väliin ja kuuntelekaa tuulta. Mietikää, mitä tarinoita te itse jättätte jälkeenne tälle maalle. Tämä paikka on meille muistutus siitä, että me olemme vain vieraita tässä maisemassa, ohikulkijoita suuressa historian virrassa. Toivon, että vietätte täällä hetken vain ollen, hengittäen syvään tätä metsän tuoksua ja antaen mielikuvituksen kuljettaa teidät takaisin aikaan, jolloin maailma oli vielä tuntematon ja täynnä ihmeitä. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen matkan.
