Soidensuojelualue

*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja ottaa pienen tauon, antaen hiljaisuuden laskeutua. Hän puhuu rauhallisesti, matalalla ja kutsuvalla äänellä.)* Katsokaapa ympärillenne. Täällä, kun tuuli hiljenee ja kuulet vain kaukaisen lapinkaislan suhinan tai suon syvän hengityksen, on helppo unohtaa, missä vuodessa olemme. Soidensuojelualue ei ole vain kasa märkää maata ja kiveä, vaan se on kuin valtava, avoin historiankirja, jonka sivut on kirjoitettu sammaleella ja vedellä. Täällä ilma tuntuu puhtaammalta, lähes pyhältä, ja maisema avautuu silmien edessä tavalla, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi. Tämä on erämaan ydintä, paikka, jossa luonto ei ole vain tausta, vaan se on itse päähenkilö. Tunne tuo viileys iholla ja kuuntele, miten hiljaisuus täällä ei ole tyhjyyttä, vaan täynnä tarinoita. Jos menemme syvemmälle tähän maisemaan, niin historioitsijan silmin katsottuna tämä alue on ollut vuosisatojen ajan elintärkeä väylä ja elinkeino. Soidet eivät ole olleet vain vaikeakulkuisia suoita, vaan ne ovat toimineet luonnon omina valtateinä. Täällä on kulkenut poroja ja niiden perässä ihmistä, saamelaisia ja uudemman ajan asukkaita, jotka tunsivat nämä polut kuin oman kätensä. Mietikää niitä talvia, kun pakkanen on lukinnut maan ja lumivaara on ollut jatkuva seuralainen. Täällä on metsästetty, kalastettu ja selviydytty ankarimmissakin olosuhteissa. Jokainen kivi ja jokainen tunturipuro on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Tämä alue on säilyttänyt alkukantaisen luonteensa juuri siksi, että se on ollut niin vaativa; se on vaatinut ihmiseltä kunnioitusta ja nöyryyttä. Kuka täällä on liikkunut ylimielisenä, on nopeasti oppinut, kuka tässä maastossa todella määrää. Mutta tämän karun todellisuuden rinnalla kulkee aina jotain näkymätöntä. Soiden kaltaiset paikat ovat aina olleet myyttien ja salaisuuksien koteja. Vanhat tarinat kertovat, että suon syvyyksissä ja sumujen keskellä asuu voimia, joita ei voi selittää järjellä. Ehkä ne olivat vain keinoja varoittaa nuoria eksymästä vaarallisille suoalueille, mutta täällä, kun sumu nousee äkkiä maan pinnasta, on helppo uskoa, että maailmojen välillä on vain ohut kalvo. On sanottu, että erämaan hiljaisuudessa voi kuulla menneiden aikojen huudot tai nähdä vilauksen jostain, mikä ei kuulu tähän aikaan. Se on se mystiikka, joka tekee Soiden alueesta erityisen; se ei ole vain biologinen suojelualue, vaan se on henkinen tila, jossa ihminen kohtaa oman pienuutensa ja luonnon valtavan, arvaamattoman voiman. Nyt, kun jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teitä pyytämään yhtä asiaa. Älkää vain kävelkö tämän maiseman läpi, vaan pysähtykää välillä. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa itsenne sataan vuoteen taaksepäin. Kuulkaa se sama tuuli, joka puhalsi täällä silloinkin, kun maailma oli vielä paljon hitaampi. Soidensuojelualue opettaa meille, että jotkin asiat on jätettävä rauhaan, jotta ne voivat pysyä aitoina. Pidetään tämä paikka pyhänä, pidetään se puhtaana ja annetaan erämaan puhua meille. Olkaa tervetulleita syvemmälle Soiden sieluun, kulkekaamme varovasti ja kunnioituksella.