Kuuntele opastus
(Opas seisoo rentona hiekalla, katsoo hetken kaukaisuuteen veden yllä ja kääntyy sitten hymyillen ryhmän puoleen.)
Katsokaapa ympärillänne. Täällä, missä hienoinen hiekan rapina kuuluu jalkojen alla ja veden pinta kimmeltää keskipäivän valossa, on jotain sellaista, mitä ei löydä historiankirjoista. Tervetuloa Kittilän uimarannalle. Ensimmäinen asia, minkä haluan teidän huomaavan, on tämä hiljaisuus. Se ei ole tyhjyyttä, vaan se on täynnä ääniä, jos vain pysähtyy kuuntelemaan. Tuulessa humisevat männyt ja veden liplatus rantaan kertovat tarinoita ajasta, jolloin ihminen oli vain vieras tässä maisemassa. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on tämän paikan todellinen isäntä. Tunnekkaa tuo raikas ilma, se on samaa puhdasta happea, jota täällä on hengitetty vuosisatojen ajan, kauan ennen kuin ensimmäistäkään hiekkarantaa muokattiin vapaa-ajan viettoon.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, niin tämä ranta ja sen ympärillä oleva luonto on ollut elintärkeä osa Kittilän ja koko Lapin selviytymistarinaa. Ennen kuin meillä oli modernit tiet ja palvelut, vesi oli tie. Järvet ja joet olivat ne valtaväylät, joita pitkin tavarat liikkuivat ja ihmiset kohtasivat. Täällä rannan tuntumassa on kulkenut polkuja, joita pitkin saamelaiset ja myöhemmin uudisasukkaat ovat liikkuneet. Voitte kuvitella, miltä tämä paikka on näyttänyt satoja vuosia sitten, kun täällä ei ollut uimapaaluja, vaan kenties vain kalastajan nuotiopaikka tai lepopaikka pitkän matkan varrella. Kittilän historia on sitkeyttä, taistelua ankaraa luontoa vastaan ja syvää kunnioitusta metsää kohtaan. Tämä ranta on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, lapsuuden kesät ja talvien purevan pakkasen, ja se on pysynyt tässä muistuttamassa meitä siitä, että me olemme vain hetkellisiä vieraita tässä ikuisessa kierrossa.
Sitten on tietysti se, mitä ei kirjoiteta virallisiin oppaisiin. Lapin luonto on aina ollut täynnä mystiikkaa, ja myös täällä, näiden metsien siimeksessä, asuu tarinoita. Vanhat kertovat, että tietyissä kohdissa rantaa, erityisesti hämärän laskeutuessa, raja näkyvän ja näkymättömän maailman ohenee. On puhuttu maanalaisista väistä ja metsän henkiin, jotka vartioivat veden puhtautta. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo täällä yksin illalla ja katsoo veden tummaa pintaa, on helppo uskoa, että jokin tarkkailee meitä puiden takaa. Se on se salaisuus, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se ei ole vain hiekkaa ja vettä, vaan se on paikka, jossa luonnon voimat ja muinaiset uskomukset kohtaavat. Se opettaa meille nöyryyttä; muistuttaa, ettei kaikki maailmassa ole selitettävissä tiedolla, vaan osa asioista on vain koettava ja tunnettava.
Nyt kun olemme sukeltaneet historian ja myyttien maailmaan, haluan antaa teille pienen haasteen. Kävelkää rantaa pitkin, sulkekaa silmänne hetkeksi ja yrittäkää kuulla se, mitä metsä yrittää kertoa. Etsikää se kohta, jossa tunnette itsenne pieneksi, mutta samalla osaksi jotain paljon suurempaa. Menkää rohkeasti veden ääreen, kenties kastelette jalat tai vain istukaa hiekalle. Anna tämän paikan rauhan laskeutua ylleen. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Toivon, että vietätte täällä aikaa niin, että löydätte oman rauhanne ja ehkäpä oman pienen salaisuutenne tämän upean luonnon keskeltä. Nauttikaa päivästä ja olkaa lempeitä tätä maisemaa kohtaan.