Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään ympäröivää metsää ja sammaleisia kiviä. Ääni on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä kuuset kaartuvat matalalle ja sammal peittää maan kuin paksu, vihreä matto, ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on paksumpaa, kosteampaa ja täynnä tuoksua, joka vie meidät suoraan lapsuuteen tai kenties vielä kauemmas, aikaan jolloin ihminen ei ollut luonnon valtias, vaan sen pieni vieras. Tervetuloa Tonttumaahan. Tämä ei ole vain metsäpalsta tai luonnonkaistale, vaan paikka, jossa maailmojen väliset rajat ovat hämärtyneet. Huomaatteko, kuinka kaupungin melu vaimenee ja korvaa sen vain tuulen suhina ja lintujen puhe? Tässä kohdassa pysähdymme, sillä juuri tässä pisteessä arkipäivä päättyy ja tarinat alkavat.
Jos katsomme tätä maastoa historian silmin, meidän on ymmärrettävä, että tällaiset paikat ovat olleet elintärkeitä jo vuosisatoja. Ennen kuin meillä oli karttoja ja GPS-laitteita, ihminen hahmotti ympäristöään maamerkkien ja tarinoiden kautta. Tämä alue on säilyttänyt alkuperäisen luonteensa, vaikka ympärillä maailma on muuttunut betoniksi ja asfaltiksi. Historiallisesti tällaiset metsiköt toimivat puskurivyöhykkeinä, suojapaikkoina ja kenties jopa salaisten polkujen risteyskohtina. Täällä on kulkenut sukupolvia, jotka ovat keränneet marjoja, hakeneet polttopuita ja etsineet rauhaa. Jokainen kivi, joka on täällä paikoillaan, on nähnyt vuodenajat vaihtuvat satoja kertoja, ja jokainen vanha puu on hiljainen todistaja ajasta, jolloin metsä oli pelottava mutta kunnioitettu voima. Se on ollut elinkeino, pelon lähde ja pyhäkkö samassa paketissa.
Mutta Tonttumaan sydän ei syki vain faktojen, vaan myyttien voimalla. Sanotaan, että juuri täällä, näiden juurakoiden ja kivenlohkareiden suojissa, asuu metsän näkymätön kansa. Tontut eivät ole niitä punahattuisia joulun hahmoja, vaan vanhan kansanuskonomme mukaan ne ovat olleet maanhenkiä, luonnon vartijoita. Ne ovat olleet arvoituksellisia olentoja, jotka saattoivat auttaa hyväntahtoista kulkijaa tai johtaa ylimielisen eksytysti syvälle suoen syliin. Legendojen mukaan tontut vartioivat metsän tasapainoa. Jos ihminen otti enemmän kuin tarvitsi tai kohteli luontoa kunnioituksetta, metsän väki teki itsensä tuntuvaksi. Ehkäpä se oli vain tuulenvire tai oksan napsahdus, mutta silloinkin ihminen oppi nöyryyttä. Täällä, Tonttumaassa, tuo usko on edelleen läsnä; se on tunne siitä, että joku katsoo meitä puiden takaa, ei vihamielisesti, vaan uteliaasti.
Nyt kun olemme imeneet itsemme tähän tunnelmaan, haastan teidät hetkeksi. Sulkekaa silmänne. Kuunteleksittekö? Se pieni rahina tuolla puolella pensaikkoa tai tuo äkillinen hiljaisuus lintujen puheessa. Ehkäpä tontut vain tervehtivät meitä omalla kielellään. Toivon, että vietätte täällä vielä hetken omassa rauhassanne. Antakaa metsän puhua ja katsokaa, mitä löydätte, kun ette etsi mitään tiettyä. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän historiallisen ja maagisen polun. Olkaa varovaisia askeleidenne kanssa, sillä täällä jokainen askel on askel syvemmälle tarinaan, joka ei koskaan täysin pääty.