Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja levittää kätensä ympäröivän metsän suuntaan. Äänensävy on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntukaaan tuo ilma – se on täällä Keuruunpuistossa jotain muuta kuin kaupungin keskustassa. Täällä havunneulaset vaimentavat askeleet ja mäntyjen tuoksuu niin vahvasti, että se tuntuu melkein iholla. Me ei olla vain kävelyllä metsässä, vaan me astutaan eräänlaiseen elävään aikakoneeseen. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on historian vartija. Kun tuuli humisee noissa vanhoissa puissa, se ei ole vain ilman liikettä, vaan se on kuin kuiskaus menneiltä vuosisadoilta. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa, miltä täällä on tuntunut sata vuotta sitten, kun polut olivat kapeampia ja maailma liikkui hitaammin.
Tiedättehän, Keuruu on aina ollut kaupunki, jossa ihminen ja luonto on elänyt tiiviissä liitossa. Tämä puistoalue ei syntynyt sattumalta, vaan se on heijastus siitä, miten me ollaan täällä keskisuomalaisina suhtautuneet ympäristöömme. Historiallisesti katsottuna tällaiset metsäalueet kaupungin kyljessä on toimineet sekä hyötyalueina että henkisenä pakopaikkana. Täällä on kulkenut sukupolvi toisensa jälkeen; metsämiehet, kauppiaat ja tavalliset keuruulaiset. Jos katsotte noita vanhoja puita, ne on nähneet ajan, jolloin hevoskärryt kolisivat teillä ja kun kaupunki alkoi kasvaa ympärilleen. Tämän alueen luonto on säilyttänyt oman arvokkuutensa, vaikka maailma ympärillä on muuttunut teolliseksi. Se on toiminut ikään kuin puskurina, joka on suojellut kaupungin sielua ja muistuttanut meitä siitä, mistä me tulemme. Jokainen kivi ja sammalkump täällä kantaa mukanaan tarinaa selviytymisestä ja sopeutumisesta.
Mutta tiedättekö, jokaisessa metsässä on myös omat salaisuutensa. Täällä Keuruunpuiston siimeksessä on aina liikkunut tarinoita näkymättömistä asukkaista. Vanhat ihmiset ovat kuiskaileet, että kun sumu nousee maasta varhaisina aamuisina, metsän rajassa voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. On sanottu, että tietyt puut toimivat portteina menneisyyteen ja että jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla kaukaisia ääniä – ehkäpä vanhojen metsätyöläisten naurua tai metsänhenkien varoituksia. Nämä myytit ei ole vain saduiksi tarkoitettuja, vaan ne kertovat siitä syvästä kunnioituksesta, jota ihminen on aina tuntenut villiä luontoa kohtaan. Ne muistuttavat meitä siitä, että me emme omista tätä metsää, vaan me olemme täällä vain vierailijoita.
Nyt kun me ollaan kulkeneet tämän pätkän, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Kun me lähdemme täältä takaisin arkeen, mitä me otamme mukanamme? En tarkoita valokuvia, vaan sitä tunnetta, jonka tämä paikka jättää sydämeen. Keuruunpuisto on meille kaikille muistutus siitä, että kiireen keskellä on tärkeää löytää oma hiljaisuutensa. Jälkiteillä on vielä paljon nähtävää, mutta nyt keksitään yhdessä, mihin suuntaan me seuraavaksi kuljetaan. Olkaa tarkkana, ettette astu vahingossa jonkun vanhan legendan päälle. Tervetuloa jatkamaan matkaa, mennäänpä katsomaan, mitä metsä meille vielä kertoo.