Oma maa mansikka

(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii ympäröivää maisemaa.) Katsokaa nyt tätä näkymää. Tunnetteko te sen tuoksun? Se ei ole vain kesän tuoksu, vaan se on lupaus jostain aidosti suomalaisesta. Tervetuloa Oma Maa Mansikan pariin. Kun me seisomme tässä, me emme ole vain mansikkapellolla, vaan me olemme astuneet sisään elävään maalaukseen. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja miten tuo syvänpunainen väri loistaa vihreydestä? Täällä aika tuntuu pysähtyvän. Tässä hetkessä ei ole kiirettä, ei sähköposteilua eikä kaupungin melua. On vain me, multa ja tuo makea, lähes huumaava aromaatti, joka kertoo meille, että luonto on juuri nyt parhaimmillaan. Mutta jos me katsomme pintaa syvemmälle, niin täällä on kyse jostain paljon suuremmasta kuin vain marjojen poiminnasta. Suomalainen maataloushistoria on rakentunut sitkkyydelle ja kyvylle hyödyntää jokainen neliömetri karustakin maasta. Mansikka on ollut meille aina enemmän kuin pelkkä hedelmä; se on ollut kesän symboli ja usein myös pientilojen tärkeä lisätulo. Kun mietitään näitä peltoja kymmenien vuosien takaa, niin kuvitelkaa ne kädet, jotka ovat kyntäneet tätä maata ja ne selät, jotka ovat kumartuneet tunteja päivässä paahtavassa auringossa. Tämä on ollut yhteisöllisyyden paikka. Täällä on vaihdettu kuulumisia naapurien kanssa ja opetettu lapsille kärsivällisyyttä. Meidän maaperämme on vaatinut työtä, mutta vastineeksi se on antanut tämän uskomattoman maun, joka syntyy juuri tästä pohjoisesta valosta ja viileistä öistä. Sitten on tietysti se, mitä ei kirjoiteta oppaisiin. Jokaisella tällaisella paikalla on omat salaisuutensa. Sanotaan, että tässä maaperässä on jotain sellaista, mitä ei voi mitata laboratorion mittareilla. On puhuttu siitä, että juuri täällä, tämän tietyn rinteessä, marjat kypsyvät tavalla, joka herättää muistoja lapsuuteen, vaikka et olisi koskaan täällä käynyt. Se on tavallaan kollektiivinen muisti. Jotkut sanovat, että jos poimii mansikan täysin hiljaisuudessa, voi melkein kuulla menneiden sukupolvien kuiskausten. Se on tietysti vain myyttiä, mutta eikö historian hienous olekin juuri siinä? Siinä, miten fakta ja tarina kietoutuvat yhteen ja tekevät paikasta sielukkaan. Täällä ei kasvateta vain marjoja, vaan täällä vaalitaan perinteitä, joita ei voi ostaa mistään kaupasta. Nyt minä ehdotan teille yhtä asiaa. Kun me jatkamme matkaamme, niin älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää. Ottakaa yksi marja, sulkekaa silmänne ja keskittykää siihen makuun. Se on maku, joka kantaa mukanaan satojen vuosien historiaa, suomalaista sisua ja luonnon omaa taikaa. Toivon, että vietätte täällä hetken ja annatte tämän paikan rauhan tarttua teihin. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiamatkauksen kanssani. Nyt on aika antaa aistien puhua ja nauttia tästä kesän suurimmasta lahjasta. Olkaa hyvät, tutustukaa kohteeseen rauhassa.