Luku 1
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii ympärillä olevaa maisemaa kohti. Äänensävy on rauhallinen, mutta kutsuva.)
Katselkaapa ympärillenne. Täällä Porttisuolla aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Tungetteko tuon kostean mullan ja sammalen tuoksun? Se on tuoksu, joka on pysynyt lähes muuttumattomana vuosisatojen ajan. Me seisomme nyt paikassa, jossa maa ja vesi kietoutuvat toisiinsa, ja missä hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, vaan täynnä kuiskauksia menneisyydestä. Kun katsotte noita tummia vesiä ja tiheää kasvillisuutta, älkää nähneet vain luontoa, vaan valtavaa, elävää arkistoa. Tämä suo ei ole vain maaston muoto, vaan se on ollut rajanveto, suojapaikka ja kenties jopa pelätty este niille, jotka ovat kulkeneet täältä läpi ennen meitä.
Jos menemme historian syvään päätyyn, niin tämä alue on toiminut strategisena solmukohtana. Suot ovat aina olleet mielenkiintoisia: ne ovat vaikeakulkuisia, mutta samalla ne ovat ohjanneet ihmisten liikkumista. Porttisuo on toiminut juuri kuten nimensä antaa ymmärtää, porttina ja suodattimena. Kuvitelkaa nyt satojen vuosien takaiset kulkijat, kenties kauppiaat tai viestinviejät, jotka ovat etsineet täältä kapeita polkuja ja tukevia kiviä, jotta eivät olisi uponneet syvään turpeeseen. Täällä on kuljettu varovasti, askel kerrallaan, tarkkaillen ympäristöä. Historiallisesti tällaiset paikat ovat olleet tärkeitä rajavyöhykkeitä, joissa eri asutukset ja maastotyypit kohtaavat. Se on ollut paikka, jossa on pitänyt tuntea maa jalkojensa alla, muuten luonto on ottanut kulkijan itselleen. Täällä on koettu sekä helpotusta perille pääsystä että hätää, kun polku on kadonnut sumuun.
Mutta tiedättehän, että jokaisella suolla on myös omat salaisuutensa, ja Porttisuollakin on ollut niitä. Vanhat tarinat kertovat, ettei täällä ole kuljettu yksin pimeän tullen. Suot ovat aina olleet myyttisiä paikkoja, joissa raja tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä on ollut ohut. On puhuttu suon hengistä ja vaeltavista valoista, jotka ovat houkutelleet uteliaita liian syvälle kaislikkoon. Ehkä kyse oli vain suokaasuista tai valon taittumisesta, mutta paikallisille nämä olivat merkkejä siitä, että suota on kunnioitettava. Myytit toimivat usein varoituksina; ne opettivat ihmisille nöyryyttä luonnon edessä. Porttisuon salaisuus on ollut juuri tässä jänniteessä: se on ollut samalla kertaa sekä välttämätön reitti että mystinen kielletty vyöhyke, jota on lähestytty kunnioituksella ja pienellä pelolla.
Nyt, kun me seisomme tässä hetkessä, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me olemme vain yksi lyhyt silmänräpäys tämän suon pitkässä elämässä. Tämä maa on nähnyt sukupolvien tulevan ja menevän, ja se on imennyt itseensä jokaisen askeleen ja jokaisen tarinan. Kun jatkamme matkaamme, pysähtykää vielä hetkeksi ja kuunnelkaa tuulta. Se kantaa mukanaan kaikkia niitä, jotka ovat täällä ennen meitä vaeltaneet. Porttisuo ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan heti, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta. Mutta jos osaatte kuunnella, se kertoo meille tarinan selviytymisestä, rajoista ja luonnon valtavasta voimasta. Olkaa tervetulleita tutkimaan tätä hiljaista maailmaa kanssani.
