Tervetuloa, hyvät matkakumppanit. Pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Kuulutteko, miten tuuli humisee näissä puissa ja miten metsän pohja vaimentaa askeleemme? Me seisomme nyt Epanan leikkipaikalla, mutta älkää antako nimen hämätä. Vaikka tämä paikka on nykyään lasten naurua ja riemua täynnä, se on samalla portti johonkin paljon syvempään ja hiljaisempaan. Täällä luonnon vehreys ei ole vain koriste, vaan se on kuin elävä peitto, joka on vuosisatojen ajan suojellut alla kyteviä tarinoita. Tuntuuko ilmassa tietty lataus? Se on sitä samaa tuntumaa, jota historian harrastaja etsii: tunnetta siitä, että maa jalkojemme alla muistaa enemmän kuin me koskaan pystymme kirjoittamaan oppikirjoihin.
Jos katsomme tätä ympäristöä historian silmin, meidän on ymmärrettävä, ettei tämä alue ole syntynyt sattumalta. Tämä on osa sitä suurta, pohjoista luontokiertoa, jossa ihminen on aina ollut vain vieras. Ennen kuin täällä oli leikkipaikkoja, tämä maasto on ollut osa laajempaa elinkeino- ja selviytymisympäristöä. Kuvitelkaa tähän paikkaan sata tai kaksisataa vuotta taaksepäin. Täällä on kuljettu metsäteitä, kerätty puuta ja ehkäpä kätketty jotain, mitä ei haluttu muiden löytävän. Alueen maaperä ja kasvillisuus kertovat tarinaa soistumisista ja kuivumisista, luonnon omasta rytmistä, johon ihminen on yrittänyt sopeutua. Tällaiset paikat ovat toimineet yhteisöjen epävirallisina kohtaamispaikkoina, joissa on vaihdettu kuulumisia ja kenties suunniteltu tulevaa, kaukana virallisten virastojen ja valvovien silmien ulottuvilta. Luonto on toiminut täällä sekä suojana että opettajana.
Mutta tiedättehän, että jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa, sellainen, jota ei löydy kartoista. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Epanan alueella on jotain, mikä ei täysin kuulu tähän maailmaan. Sanotaan, että tiettyinä öinä, kun kuu on juuri oikeassa asennossa, voi kuulla metsän syvyyksistä kaikuja, jotka eivät ole peräisin ihmisestä eikä eläimestä. On puhuttu vanhoista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei enää löydy, ja myytit kertovat luonnonhengetten suojeluksesta, joka pitää tämän leikkipaikan turvallisena ja puhtaana. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo tässä hiljaisuudessa, on helppo uskoa, että puut kuiskailevat meille jotain sellaista, mitä meidän nykyihmiset olemme unohtaneet kuunnella. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen.
Nyt, kun olemme sukeltaneet historian ja myyttien maailmaan, haluan teidät katsomaan ympärillenne uudella tavalla. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan tuntekaa tämä paikka. Kokeilkaa koskettaa puun kaarnaa tai kuunnella tarkasti tuulen suuntaa. Mitä te itse kuulete? Mitä tarinoita tämä metsä kuiskaa juuri teille? Toivon, että vietätte tämän päivän ei vain vierailijoina, vaan löytöretkeilijöinä. Muistakaa, että historia ei ole vain pölyisiä arkistoja, vaan se on tässä, meidän ympärillämme, jokaisessa lehdessä ja jokaisessa kivenkourassa. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Olkaaan varovaisia, mutta uteliaita, kun jatkatte matkaanne Epanan lumoavissa maisemissa.
"Automaattisesti haettu luonto-kohde."