Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään ympäröivää metsää ja kalliota. Äänensävy on rauhallinen, hieman salaperäinen, mutta vakuuttava.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä Sorttamäen metsissä ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on painavampaa, hiljaisempaa. Kun seisomme tässä, kaukana kaupungin hälystä, luonto näyttää ensisilmäyksellä vain tavalliselta suomalaiselta korpelta, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla sen. Sen kaukaisen kaivun, metallin kirskunnan ja tuhansien ihmisten kiireisen hengityksen. Me emme ole vain metsässä, vaan me seisomme valtavan, maan alle hautautuneen historian päällä. Täällä luonto on ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran repi irti kalliosta, ja samalla se on peittänyt alleen salaisuuksia, jotka muuttivat tämän alueen kohtalon kertaalleen ja loputtomasti.
Mennään nyt syvemmälle siihen, mitä täällä on tapahtunut. Sorttamäki ei ollut vain kaivos, se oli teollinen koneisto, joka sykki maanalaisissa käytävissä vuosikymmeniä. Kun täällä purettiin kalliota, ei etsitty vain kiviä, vaan tavoiteltiin jotain paljon arvokkaampaa. Kuvitelkaa itsenne alas noihin pimeisiin onkaloihin, missä vain öljylamppujen liekki valaisi hämärää ja ilma oli sakeana pölystä. Se oli kovaa, armotonta työtä, jossa mies kohtasi vuoren voiman kasvotusten. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten tämä paikka toimi kuin oma kaupunkinsa, omilla sääntöillään ja hierarkioillaan, täysin piilossa maan pinnan alta. Täällä rakennettiin infrastruktuuria, jota ei ollut tarkoitettu nähtäväksi, ja kun kaivokset lopulta suljettiin ja vesi alkoi täyttää käytäviä, jäi jäljelle vain tämä hiljaisuus, jota me nyt kuulemme.
Mutta Sorttamäkeen liittyy enemmän kuin vain työkoneita ja kalliota. Täällä liikkuu tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Paikalliset puhuvat kalliossa asuvista hahmoista ja niistä, jotka eivät koskaan palanneet ylös pinnalle. Sanotaan, että tietyissä kohdissa metsää voi kuulla vieläkin kaukaisen koputuksen, ikään kuin joku yrittäisi viestiä meille syvyyksistä. Onko se vain tuuli puiden latvoissa vai jotain muuta? Myytti Sorttamäen salaisuuksista on osa tätä paikan sielua. Se on se tunne, kun tunnet niskassasi kylmän virtauksen, vaikka aurinko paistaisi. Se on muistutus siitä, että vaikka ihminen rakentaa ja tuhoaa, luonto ja aika nielevät lopulta kaiken, jättäen jälkeensä vain vihjeitä siitä, mitä täällä on kerran tapahtunut.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, pyydän teitä tekemään yhden asian. Älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan pysähtykää välillä ja kuunnelkaa. Katsokaa kallioseinämiä ja miettikää, mitä ne kätkevät sisäänsä. Sorttamäki ei paljasta kaikkea kerralla, se vaatii kärsivällisyyttä ja kunnioitusta. Täällä historia ei ole kirjoissa, vaan se on upotettuna graniittiin ja sammaleen alle. Me lähdemme nyt liikkeelle, mutta muistakaa, että vaikka me poistumme täältä, Sorttamäen syvyydet jäävät paikalleen, vartioimaan menneisyyden salaisuuksia vielä satoja vuosia. Olkaa varovaisia askeleidenne kanssa, sillä täällä maa muistaa kaiken.