Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy Yrjänänaukion reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ensin ympärilleen, sitten ryhmään. Hän hymyilee tiedolla, joka ei löydy tavallisista opaskylteistä.)*
Katsokaapa tätä paikkaa. Ensi silmäyksellä se näyttää vain rauhalliselta vihreältä keitaalta, tavalliselta kaupunkiluonnon palaselta, jossa tuuli humisee puissa ja kaupungin melu vaimenee kaukaisuuteen. Mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja hengitätte syvään, voitte melkein tuntea, miten täällä lepää eri aikakausien kerrostumat. Tässä neliössä ei ole kyse vain nurmikosta ja puista, vaan tästä paikasta huokuu tietynlainen pysähtyneisyys, kuin luonto olisi ottanut takaisin alueen, jossa ihminen on joskus kovaa työtä tehnyt. On jotain kiehtovaa siinä, miten kaupungin kiire kiertää tämän aukion ohitse, ja me jäämme tänne, Yrjänänaukiolle, kuuntelemaan sitä, mitä maa haluaa meille kertoa.
Jos menemme historiassa taaksepäin, meidän on unohdettava nykyiset asfalttitiet ja modernit rakennukset. Tämä alue on ollut osa kaupungin elävää organismiä, jossa luonto ja ihmisen toiminta ovat käyneet jatkuvaa vuoropuhelua. Ennen kuin tästä tuli virkistysalue, täällä on liikkunut ihmisiä, jotka tiesivät maan jokaisen mättään. Yrjänänaukiota ympäröivä maasto kertoo tarinaa ajasta, jolloin kaupunki laajeni ja raivattiin tilaa uudelle, mutta osa luonnosta jäi säästämään muistoja. Täällä on kuljettu tietä, joita ei enää ole, ja täällä on ehkä kerran seissyt rakennuksia tai vajat, jotka ovat hitaasti murentuneet ja vajonneet multaan. Se on se historian ironia, että mitä enemmän me rakennamme päälle, sitä enemmän meidän on opittava katsomaan pinnan alle, jotta ymmärtäisimme, miltä elämä on täällä tuntunut sata vuotta sitten.
Mutta historian kirjojen ulkopuolella liikkuu aina jotain sellaista, mitä ei voida täysin todistaa, mutta mitä paikalliset ovat kuiskaillaan. Sanotaan, että Yrjänänaukion puissa asuu muisti. On kerrottu tarinoita siitä, kuinka tietyillä illoilla, kun usva nousee maasta, täällä voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Joidenkin mukaan tämä aukio on toiminut eräänlaisena kohtaamispaikkana, salaisena pisteenä, jossa on sovittu asioita, joita ei ole haluttu kirjoittaa virallisiin pöytäkirjoihin. Ehkä se on ollut rakastavaisten salainen kohtaamispaikka tai kenties täällä on hoidettu kauppoja, jotka ovat muuttaneet kaupungin kulkua. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen; se ei ole vain neliö kartalla, vaan paikka, jossa todellisuus ja legenda kietoutuvat yhteen samojen oksien alla.
Nyt, kun olemme seisoneet tässä hetken, haastaisinkin teidät tekemään yhden asian. Kävelkää aukion poikki hitaasti, ei kiirehtien, vaan tuntemalla jalkapohjissanne maan pehmeyden. Etsikää se puu tai se kivi, joka puhuttelee teitä eniten. Kysykää itseltänne, mitä tämä paikka sanoisi, jos se osaisi puhua. Historia ei ole vain vuosilukuja ja nimiä, vaan se on tunnetta ja läsnäoloa. Kiitos, kun kuljette tämän pienen matkan kanssani. Jättäisin teidät nyt hetkeksi oman rauhanne ja tämän upean luonnon keskelle, jotta voitte itse löytää oman yhteytenne Yrjänänaukiolla. Nauttikaa hiljaisuudesta.