Tonttulanpuisto

*(Opas pysähtyy Tonttulanpuiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän viittaa kädellään ympäröivää vehreyttä.)* Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty rauha, joka laskeutuu päälle heti, kun astumme tänne Tonttulanpuistoon. On aika uskomatonta, että vain muutaman metrin päässä sykkii kaupungin arki, autot huristavat ja ihmiset kiirehtivät, mutta täällä, näiden puiden siimeksessä, aika tuntuu hidastuvan. Hengittäkääpä syvään – täällä tuoksuu kostea multa, vanha puu ja se tietty pohjoisen luonnon puhtaus. Tämä ei ole vain puisto, vaan se on kuin pieni vihreä saareke, turvasatama, joka on säilyttänyt sielunsa vuosikymmenten saatossa. Täällä luonto ei ole vain koristetta, vaan se on elävä organismi, joka kuiskailee meille tarinoita, jos vain osaamme pysähtyä ja kuunnella. Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin. Jos suljemme silmämme, voimme kuvitella tämän paikan sellaiseksi, millainen se oli kauan ennen nykyisiä polkuja ja penkkejä. Tämä alue on osa kaupunkimme kasvutarinaa, jossa villi luonto on kohdannut ihmisen tarpeen järjestykselle. Historiallisesti katsottuna tällaiset puistot ovat olleet tärkeitä keuhkoja kasvaville asuinalueille. Täällä on kulkenut sukupolvi toisensa jälkeen; täällä on leikitty lapsuuden leikkejä, kun puisto oli vielä villimpi, ja täällä on käyty vakavia keskusteluja varjoisilla käytävillä. Alueen maaperä kantaa muistoja ajasta, jolloin kaupunkirakenne muovattiin ja päätettiin, että osa luonnosta on jätettävä koskemattomaksi. Se on ollut tietoinen valinta suojella tätä vehreyttä, jotta meillä olisi tänäkin päivänä paikka, jossa voimme kohdata alkuperäisen maiseman. Ja sitten on tietysti tuo nimi, Tonttula. Se ei ole sattumalta keksitty. Kansanperinteessä ja paikallisissa tarinoissa tällaiset tiheät lehtomaiset paikat ovat aina olleet ”välikansan” mieluisia. Sanotaan, että jos kuljet täällä hämärän aikaan, kun sumu nousee maasta, voit nähdä vilahduksen jostain, mikä ei ole ihminen. Legendojen mukaan täällä on asustanut tonttuja, jotka eivät ole niitä perinteisiä joulutonttuja, vaan maanhenkiä, jotka pitävät huolta puiston tasapainosta. On kerrottu, että ne, jotka kunnioittavat luontoa ja jättävät paikan siistimmäksi kuin tulivat, saattavat löytää tiensä takaisin kadonneesta polusta tai löytää jotain pientä ja arvokasta maasta. Se on sellaista kaupunkimyyttien taikaa, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja pensaita. Nyt kun olemme tunneistuneet paikan henkeen, haastan teidät tekemään yhden asian. Kun jatkatte matkaanne puiston läpi, älkää vain kävelkö, vaan etsikää se yksi puu tai kivi, joka näyttää teistä kaikkein mielenkiintoisimmalta. Pysähtykää sen äärellä hetkeksi ja miettikää, mitä se on nähnyt viimeisen sadan vuoden aikana. Tonttulanpuisto on meille kaikille yhteinen tila, mutta jokaiselle se avautuu eri tavalla. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Olkaa hyvät, jatkakaa matkaa omaan tahtiinne, ja muistakaa tervehtiä tonttuja, jos kohtaatte sellaisen. Nauttikaa rauhasta!