Luku 1
Tervetuloa kaikki mukaan! Ottakaa hetki aikaa ja katsellaan ympärillemme. Seisomme tässä Pukinmäenaukiolla, keskellä modernia lähiörakentamista, betonia ja kiireisiä kulkureittejä. Mutta jos suljete silmänne ja kuvittelette pois nuo bussit ja kauppakeskuksen, voitte melkein tuntea ilmassa vanhan metsän tuoksun ja kuulla kaukaisen hevosen kavioiden kopin. Tämä aukio ei ole vain liikenteen solmukohta, vaan se on kerrostuma, jonka alla lepää satojen vuosien tarina. Me olemme paikassa, jossa kaupunki kohtaa maaseudun muiston ja jossa Helsingin kasvukivut ovat peittäneet alleen vanhoja polkuja, joita pitkin on kuljettu jo kauan ennen kuin ensimmäistäkään betonilattiaa valettiin tälle maalle.
Pureudutaan nyt hetkeksi siihen, mistä tämä kaikki alkoi. Pukinmäki on nimestään huolimatta paljon enemmän kuin vain osa suurkaupunkia. Alun perin tämä alue oli osa laajaa maaseutumaista vyöhykettä, jossa maanviljely ja metsästys määrittivät elämän rytmin. Kun katsomme tätä aukion ympäristöä, meidän on muistettava, että täällä on sykkinyt vahva talonpoikaiskulttuuri. Pukinmäen nimi itsessään viittaa johonkin primitiiviseen ja kenties hieman karkeaan, mutta samalla rehelliseen elämäntapaan. Vuosikymmenten saatossa alue muuttui hitaasti, kunnes sodan jälkeinen kaupungistumisaalto vyöryi täällä yli. Tämä aukio on tavallaan monumentti sille muutokselle, kun vanhat pellot ja pihapiirit väistyivät modernin asuinalueen tieltä. Se on ollut siirtymävaiheen keskus, jossa uusi urbaani elämä on kohdannut vanhan maailman perinnön, ja vaikka rakennukset ovat vaihtuneet, maaperän muoto ja alueen henki ovat säilyneet.
Mutta tiedättehän te, että jokaisessa Helsingin kolkassa on omat salaisuutensa. Pukinmäessä on aina liikkunut tarinoita maan alla kulkevista väylistä ja piilossa olevista rakenteista. On sanottu, että täällä on ollut kätköjä ja vanhoja kellareita, jotka ovat jääneet unohduksiin kaupunkisuunnittelun tieltä. Paikalliset legendat kuiskaavat, että aukion alla saattaa kulkea vanhoja kulkureittejä, jotka yhdistivät eri tiloja ja piilottivat asukkaidensa salaisuudet vierailijoilta. Ehkä kyse on vain kaupunkimyyteistä, mutta historian harrastajana tiedän, että totuus on usein vielä oudompaa. Kun seisomme tässä, voimme miettiä, mitä kaikkea on haudattu näiden asfalttikerrosten alle. Onko täällä kulkenut joku, jota ei haluttu nähdä, tai onko täällä kätketty jotain, minkä aika on jo ehtinyt pyyhkiä pois muistoista, mutta joka odottaa yhä löytäjäänsä.
Nyt kun olemme kurkistaneet historian varjoihin, haastan teidät tekemään jotain. Kun jatkatte matkaanne tältä aukiolta, älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää hetkeksi ja katsokaa rakennusten väleihin ja puiden juurille. Etsikää merkkejä siitä, mikä täällä oli ennen meitä. Pukinmäenaukio on enemmän kuin vain pysäkki matkalla kotiin, se on portti menneisyyteen, jos vain osaatte katsoa oikeaan suuntaan. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian matkan kanssani, ja muistakaa, että jokainen neliömetri tästä kaupungista kantaa mukanaan tarinan, joka odottaa kertomista. Hyvää matkaa eteenpäin!
