Päivän lapset (1938)

(Opas pysähtyy teoksen eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lempeästi, mutta vakavasti.) Katsokaa tätä. Pysähdytään hetkeksi ja vain katsotaan. Huomaatteko, miten valo lankeaa näihin hahmoihin? Tässä me seisomme vuoden 1938 edessä, ja vaikka ympärillämme on nykyajan häly, tämän teoksen, Päivän lasten, äärellä aika tuntuu pysähtyvän. On jotain syvän koskettavaa siinä, miten lapsuus on kuvattu – se viattomuus, mutta samalla tietty hauraus. Tunnukaa tuo tunnelma: se on sekoitus toivoa ja jotain sellaista, mitä me aikuiset tiedämme, mutta lapset eivät vielä. Se on kuin hetki ennen suurta myrskyä, viimeinen huokaus rauhassa ennen kuin maailma muuttuu peruuttamattomasti. Tässä teoksessa ei ole kyse vain kivestä tai pronssista, vaan se on peili meidän kaikkiin lapsuuksiimme ja siihen universaaliin hakuun, jota jokainen meistä käy. Jos siirrytään itse historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, missä maailmassa tämä on syntynyt. Vuosi 1938 oli kirjailijalle ja kuvanveistäjälle äärimmäisen jännitteinen aika. Eurooppa oli räjähdysherkkä, ja varjot pitenivät päivä päivältä. Silti, tässä teoksessa on pyritty vangitsemaan jotain pysyvää ja puhdasta. Se heijastaa aikakauden klassista ihannetta, mutta siinä on myös jotain modernia, lähes eksistentiaalista. Siihen aikaan taide ei ollut vain koristelua, vaan se oli tapa käsitellä pelkoa ja kaipuuta. Kun katsotte näitä hahmoja, näette aikakauden, jolloin uskottiin vahvasti sivistykseen ja ihmisyyden perusarvoihin, vaikka ne olivatkin kovassa koetuksessa. Teos on kuin aikakapseli; se kertoo meille, miten meidän esi-isämme näkivät viattomuuden ja tulevaisuuden kynnyksellä olevat sukupolvet juuri ennen kuin historia otti vallan ja vei meidät talvisodan ja maailmanpoliittisen kaaoksen keskelle. Mutta tässä tulee se mielenkiintoinen osa, jota ei löydä virallisista oppaista. Historian harrastajien keskuudessa on aina liikkunut tarinoita siitä, mitä taiteilija todella tarkoitti näillä hahmoilla. Sanotaan, että teoksen sisään on kätketty tietty symboliikka, joka viittaa valoon ja pimeyteen. Jotkut uskovat, että Päivän lapset eivät ole vain lapsia, vaan he edustavat ihmiskunnan sielua, joka etsii tietään ulos pimeydestä. On liikkunut myytti, että jos katsoo teosta tietystä kulmasta juuri auringonlaskun aikaan, hahmojen ilmeet tuntuvat muuttuvan – kuin he varoittaisivat meitä tai kenties lohduttaisivat. Se on tietysti enemmänkin kaupunkilegendaa, mutta eikö juuri se tee taiteesta elävää? Se, että me jatkamme sen tulkitsemista ja rakentamme ympärillemme omia tarinoitamme, tekee tästä paikasta enemmän kuin vain monumentin. Se tekee siitä elävän muistomerkin. Nyt, kun olemme syventyneet tähän tunnelmaan, haastan teidät tekemään yhden asian. Menkää lähemmäs, mutta pysykää hiljaa. Katsokaa hahmojen silmiä ja miettikää, mitä he näkevät meissä, vuoden 2024 ihmisissä. Mitä he sanoisivat meille tänään, kun maailma taas tuntuu olevan epävarmalla pohjalla? Toivon, että otatte tästä kohtaamisesta mukaan ripauksen sitä samaa uteliaisuutta ja viattomuutta, jota teos edustaa. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Voitte nyt tutkia teosta rauhassa, ja jos teillä tulee kysymyksiä, olen tässä vieressä.