Puistolan kirjasto

Tervetuloa kaikki! Ottakaa hetki aikaa ja katsokaa ympärillenne. Me seisomme nyt Puistolan kirjaston edessä, ja vaikka ensisilmäyksellä tämä saattaa näyttää vain tavalliselta kaupunginkirjastolta, se on itse asiassa yksi alueemme tärkeimmistä muistomerkeistä. Tunnetteko te tämän tietyn rauhan? Se ei johdu vain hiljaisuudesta, vaan siitä, että täällä on vuosikymmenten ajan kohdattu, opittu ja unelmoitu. Kirjastot ovat kaupungin sieluja, ja Puistolassa tämä rakennus on toiminut ankkurina, kun ympäröivä maailma on muuttunut nopeasti maaseutumaisesta esikaupunkialueesta moderniksi Helsingin osaksi. Hengittäkää sisään tämä kirjapölyn ja tuoreen kahvin tuoksu – se on tuoksu, joka yhdistää meidät menneisiin sukupolviin. Jos menetään vähän syvemmälle historiaan, niin on muistettava, mitä Puistola oli ennen näitä moderneja rakennuksia. Täällä on ollut vahva maatalouden ja pienteollisuuden perintö, ja kirjaston synty liittyy tiiviisti siihen suureen kaupungistumisaaltoon, joka pyyhkäisi Suomen yli sodan jälkeen. Kun ihmiset muuttivat tänne etsimään uutta elämää ja parempia koteja, syntyi tarve sivistykselle ja kohtaamispaikoille. Tämä kirjasto ei syntynyt vain hallinnollisesta päätöksestä, vaan se oli vastaus asukkaiden kaipuuseen tietoon ja kulttuuriin. Se on nähnyt ajan, jolloin tietokoneet olivat vielä sci-fi-elokuvien keksintöjä ja kun kirjaston kortistot olivat ainoita portteja maailman tietoon. Jokainen hylly ja kulunut kulma kertoo tarinaa siitä, miten Puistola on kasvattanut itsensä lapsenomaisesta asuinalueesta itsevarmaksi yhteisöksi. Mutta tässä kohtaa kerron teille pienen salaisuuden, jota ei löydy virallisista esitteistä. Paikallisten keskuudessa on aina liikunut tarina siitä, että kirjaston hiljaisimmat nurkat kätkevät sisäänsä enemmän kuin vain kirjoja. Sanotaan, että täällä on viettäneet tunteja alueen entiset vaikuttajat ja kenties jopa tuntemattomat taiteilijat, jotka ovat hioneet kynissään suuria teoksiaan juuri näissä pöydissä, kaukana julkisuuden valoista. On eräänlaista mystiikkaa siinä, miten tuhannet eri ihmiset ovat lukeneet samoja sivuja, jättäneet ehkä pienen taitoksen kulmaan tai hätäisen muistiinpanon marginaaliin. Nämä näkymättömät jäljet muodostavat kirjaston todellisen, salaisen arkiston – emotionaalisen kartan siitä, mitä Puistolan asukkaat ovat pelänneet, rakastaneet ja ihmetelleet läpi vuosien. Nyt kun me olemme kävelleet tämän historian läpi, haluaisin haastaa teidät. Kun astutte sisälle, älkää etsikö vain tiettyä kirjaa tai tiettyä tietoa. Pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa. Kuulkaa se hiljainen humina, joka on jatkunut täällä vuodesta toiseen. Mietikää, millaisen jäljen te jättäätte tähän paikkaan ja mitä tarinoita te tulisitte kertoa kymmenen vuoden päästä. Puistolan kirjasto ei ole vain rakennus, vaan se on elävä organismi, joka kasvaa jokaisen kävijän myötä. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani, ja nyt – olkaa hyvä, astukaa sisään ja löytäkää oma tarinanne.