Luku 1
(Opas pysähtyy polun varrelle, vetää syvään henkeä ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii ympäröivää metsää rauhallisesti.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä Mäkkylänmetsässä aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Kun astutaan pois asfaltilta ja kaupungin hälinästä, havaitaan heti, miten ilma muuttuu viileämmäksi ja tuoksuu kostealta sammaleelta ja vanhalta havupuilta. Kuunnelkaa hetki. Tuo tuulen humina latvustossa ja kaukainen linnunlaulu ei ole vain luontoa, vaan se on kuin hidas kuiskaus menneisyydestä. Me emme ole vain kävelyllä metsässä, vaan olemme astuneet sisään elävään arkistoon. Täällä jokainen kaareva puu ja pehmeä maaperä kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin maailma oli hitaampi ja ihminen eli tiiviimmässä, joskin joskus ankarassa, vuorovaikutuksessa tämän maan kanssa.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, huomataan, ettei tämä metsä ole koskaan ollut täysin koskematonta erämaata. Päinvastoin, se on ollut osa paikallista elinkeinoa ja selviytymistä vuosisatojen ajan. Ennen kuin kaupungistuminen vei alleen vanhat polut, täällä on kuljettu raskaiden kuormien kanssa, kerätty polttopuita talven varalle ja hyödynnetty metsän antimia. Tämä alue on nähnyt sukupolvien vaihtuvan; täällä on kulkenut torppareita, metsätyöläisiä ja ehkäpä jopa salaisia viestinviejiä sodan ja levottomuuksien aikoina. Kun ajattelette näitä puita, kuvitelkaa ne pieninä taimina aikana, jolloin täällä on vielä kuultu kirveen iskuja ja hevosten kavioiden kopinaa. Metsä on toiminut suojana ja ruokapöytänä, mutta myös rajana villin luonnon ja ihmisen rakentaman maailman välillä. Se on ollut hiljainen todistaja sille, miten yhteiskunta on muuttunut maaseutumaisesta elämäntavasta moderniksi kaupunkiympäristöksi.
Mutta metsällä on tapana kätkeä sisäänsä asioita, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Paikallisten keskuudessa on aina liikuttanut tarinoita Mäkkylänmetsän syvimmistä kolkista. Sanotaan, että tietyissä kohdissa metsää, missä valo ei oikein tavoita maata, rajan ja todellisuuden välillä on ohut kalvo. On kerrottu vanhoista kätköistä, joita ei koskaan löydetty, ja kenties jopa hahmoista, jotka vaeltavat täällä vieläkin, vailla määränpäätä. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jotain sellaista, mitä emme pysty selittämään? Myytit syntyvät usein siitä, mitä emme ymmärrä, ja juuri se tekee tästä paikasta maagisen. Kun kuljemme syvemmälle, voitte tuntea sen pienen väreilyn niskassanne, sen tunteen siitä, että joku tai jokin seuraa meitä puiden katveesta, ei uhkaavasti, vaan uteliaana.
Nyt kun olemme tunteet tämän paikan sielun, haluan teidät kokeilemaan jotain. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja yrittäkää kuulla historian kohina. Mietikää, mitä teidän omat askeleenne jättävät jälkeensä tähän maahan. Kun jatkamme matkaamme, tarkkailkaa tarkasti kivenrakoja ja puunrungon koloja, ehkä löydätte jotain, mitä kukaan muu ei huomaa. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän historiallisen polun. Toivon, että vietätte loppupäivänne arvostaen tätä hiljaista vihreää keidasta, joka muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet ja mitä luonto säästää meille tulevaisuuteen. Olkaa varovaisia ja nauttikaa metsän rauhasta.
